Artikkelit

Jyväskylän pyöräilyn edistämisen kunniamaininnat 2023 Lohikosken koululle ja Salla Oksaselle

JYPS ry ja Jyväskylän kaupunki ovat myöntäneet Jyväskylän vuoden 2023 pyöräilyn edistämisen kunniamaininnat.

Kunniamaininnat luovutettiin Pyöräilyviikon Fillarifestareilla 6.5.2023. Palkinnot jakoivat Jyväskylän fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma ja kaupunginvaltuuston 3. varapuheenjohtaja Marika Visakorpi-Kemppainen sekä JYPSin toiminnanjohtaja Teemu Tenhunen.

Onnittelut ja kiitos pyöräilyn edistämisestä!

Lohikosken koulu

Lohikosken koululla on pitkään ja ansiokkaasti edistetty lasten ja nuorten pyörällä kulkemista. Koululla on käytössä lainapyöriä, pyöräily aloitetaan jo ensimmäisellä luokalla ja siirtymät moniin tapahtumiin kuljetaan pyörillä. Pyöräilytaitoja myös harjoitellaan koulun liikunta- ja ympäristöopin tunneilla.

Salla Oksanen

Salla on ollut kauan edistämässä erityisesti maastopyöräilyä. Salla on innostanut ihmisiä lajiin mm. Kuraläppä-podcastin kautta ja järjestämällä erityisesti naisille suunnattua Puss Campia.

Lisätietoja

  • JYPS ry, toiminnanjohtaja Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
  • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359

Jyväskylän 20. Kuvasuunnistuksen 14.5.2023 tulokset

Järjestimme sunnuntaina 14.5. kaikille avoimen leikkimielisen Jyväskylän Kuvasuunnistuksen. Tapahtumassa etsittiin rastikohteita kuvien perusteella. Rastien väliset matkat kuljettiin omalla lihasvoimalla.

Tapahtuma oli jälleen suosittu. Suorituskorttinsa palautti hyväksytysti 353 osallistujaa – kortteja olisi todennäköisesti palautettu selvästi enemmän, mutta tapahtuman puolivälin jälkeen alkanut rankkasade karsi osallistujia. Suorituskorttien palautusennätys 542 on vuodelta 2007.

Lähes kaikki osallistujat liikkuivat pyörällä. Kävellen liikkui ilmoituksensa mukaan kaksi osallistujaa, samoin juosten. Ainakin 35 pyörässä oli sähköavustus. Kulkupelien joukossa oli myös lastipyöriä (7), taittopyöriä (1), lastenistuimia (20) sekä peräkärryjä (6).

Kaikilla 12 rastilla kävi 118 osallistujaa. Kaikilla rasteilla käymisestä kertyi taivalta vähintään reilut 35 kilometriä. Moni kertoi kulkeneensa pidemmänkin matkan rasteja etsiessään.

Rastikuvat ja -kohteet

Rastikuviin voi tutustua jpg– tai pdf-muodossa.

Hankalimmin tunnistettavina pidettiin rasteja 6, 8 ja 9. Tuttujen, muiden osallistujien ja rastivalvojien avustuksella vieraammatkin rastit kuitenkin löytyivät.

Alla sanalliset kuvaukset rastikohteista.

  1. Metamorfoosi-teos yliopiston alueella Seminaarinmäellä. Metamorfoosi on kuvanveistäjä Raimo Heinon (1932–1995) työ. Se on valmistunut vuonna 1978, ja sijoitettiin alun perin yliopiston kirjaston luo. Teos siirrettiin nykyiselle paikalleen Yliopistoporttien valmistuessa vuonna 1987.
  2. JR 48:n muistomerkki yliopiston alueella Seminaarinmäellä. Keskisuomalaisista muodostetun, jatkosotaan osallistuneen Jalkaväkirykmentti 48:n muistokivi on pystytetty Seminaarinmäelle vuonna 1995. Rykmentti kokoontui ja lähti sotaan samalta paikalta Ryhtilän lähistöltä. Muistomerkki on sodassa mukana olleen Helmer Selinin (1920–2017) suunnittelema. Luonnonkiveen on liitetty metallilaatta, johon on kaiverrettu jatkosodan taistelupaikkoja. Kasvatusopillisen korkeakoulun rakennukset olivat sota-aikana sotilaskäytössä, mm. sotasairaalana ja esikuntana.
  3. Kankaan baanaa. Erotellun 2-suuntaisen pyörätien ja jalkakäytävän ensimmäinen osuus valmistui viime vuonna. Kankaan baanan pitäisi myöhemmin jatkua keskustan suuntaan ja Seppälänkankaalle. JYPS ehdotti baanan rakentamista vuonna 2012.
  4. Puutarhakatu Taulumäellä. Puutarhakadulla on sallittu 2-suuntainen pyöräily muuten yksisuuntaisella ajoradalla – ensimmäisenä katuna Jyväskylässä. Kadulle on lisäksi toteutettu Green Street -hulevesimenetelmä.
  5. Uusia pyöräväylien viitoituksia Vesangantien ja Keihäsmiehenkadun risteyksessä. Viitoitus kattaa koko Jyväskylän pää- ja aluepyöräväyläverkon. Jyväskylä sai viitoituksen toteuttamiseen Traficomilta vuonna 2020 kävelyn ja pyöräilyn investointiavustusta 414 160 €.
  6. Uusi katoksellinen 2-kerroksinen pyöräparkki Matkakeskuksella. Kaksikerrosteline mahdollistaa pyörien tilatehokkaan parkkeeraamisen – näiden soisi yleistyvän Jyväskylässäkin.
  7. Alpan uusi toimitila Tervalankadulla Keljossa. Alpa on jyväskyläläinen vaatemerkki, joka tekee lähinnä neuletuotteita alpakan villasta. Lisätietoja: www.alpa.fi.
  8. Könkkölän tila Köhniöjärven rannalla. Tila on Green Care -keskus Könkkölä ry:n toimipaikka, jossa järjestetään kuntouttavaa työpajatoimintaa. Kuntoutuksessa käytetään luonto-, puutarha- ja eläinlähtöisiä menetelmiä. Viime vuosina tilan viljelyalue on muuttunut oppimisympäristöksi, jossa järjestetään ryhmille opastettuja kierroksia. Kasvukauden alkaessa käynnistyy yhteisöviljelytoiminta, ja yhdistys järjestää myös kaikille avoimia, kestävään elämäntapaan liittyviä kursseja. Yhdistys vuokraa tiloja juhliin, virkistyspäiviin ja kokouksiin. Myös rantasaunat ovat vuokrattavissa. Könkkölässä järjestetään tapahtumia, mm. Valon kaupungin oheistapahtuma ja Kekrijuhla. Lisätietoja: www.konkkolantila.fi/.
  9. Kortepohjan koulun lähiliikuntapaikka. Uusi lähiliikuntapaikka koostuu Kortepohjan kentästä ja sen lähiympäristöstä sekä läheisen päiväkotikoulun pihaan rajautuvasta metsäalueesta.
  10. Paahtimo Papun toimipiste Alasinkadulla. Lisätietoja: www.paahtimopapu.fi/.
  11. Caffitellan uusi leipomomyymälä Härkökujalla Keljonkankaalla. Lisätietoja: www.caffitella.fi/.
  12. Jyväskylän kaupungin toteuttama ulkokuntosali Rantaraitin varrella Rauhalahdessa.

Palkinnot

Ari Rauhalan seeprapyörä. Pyörä toi palkinnon yhtenä hauskimmista pyörä ja asu -kokonaisuuksista.

Ari Rauhalan seeprapyörä. Pyörä toi palkinnon yhtenä hauskimmista pyörä ja asu -kokonaisuuksista.

Osallistujien kesken arvottiin runsaasti palkintoja. Pääpalkinto, Ride Cycle Storen lahjoittama 400 euron arvoinen pyörälahjakortti, poimittiin kaikki rastit kiertäneiden joukosta Moona Kurttilalle.

Kaikilla rasteilla käyneistä arpa valitsi palkittaviksi myös seuraavat: Riina Niskakangas, Mikko Suutari, Satu Korpi, Anne-Mari Lukkaroinen, Ville Tuure, Anna Salminen, Antreas Lindlöf, Hannu Niemi, Kimmo Tokkari, Petri Moilanen, Pilvi Sormunen, Laura Havelin, Panu Lehtinen ja Jonna Saukko.

Vähintään kuusi rastia kiertäneiden joukosta poimittiin seuraavat palkittavat: Lari Harju, Elias Nieminen, Miia Vartiainen, Eeva-Stiina Hämäläinen, Pietari Heinonen, Vesa Jääskeläinen, Ari Takkinen, Kaisa Lällä, Tiina Takkinen, Timjami Ylinen, Sofia Kallio, Nelli Puukko, Hanna Myllynen, Ville Ylikangas, Saara Aavajoki, Ilari Nurmela, Asmo Kantala, Elli Suonperä, Sanna Penttinen, Antti Åke, Sari Keskinen, Tuomas Kontio, Mika-Petri Harju, Hannu Järvistö, Mirko Liikala, Markku Jaatinen, Rosa Lehtonotko, Sari Tukio, Linda Suonperä, Katja Hietala, Pinja Kilpeläinen, Heidi Kuusrainen, Tea Salminen ja Lidia Derbenko. Caffitellan lahjakortteja arvottiin suoraan rastilla 11 Emmille, Emmalle ja Ruutille.

Laura Hietalan Pikku Myy. Asu tuotti yhden hauskin asu -palkinnon.

Laura Hietalan Pikku Myy. Asu tuotti yhden hauskin asu -palkinnon.

Hauskimmasta pukeutumisesta päätettiin palkita seeprapyörällä liikkunut Ari Rauhala, Pikku Myyksi pukeutunut Laura Hietala sekä Maarit Liikalan satuhahmoiksi pukeutuneet kolme lasta (Touho Häkkisen ottama otsikkokuva).

Osa palkinnoista on postitettu voittajille 15.5. Pyörälahjakortti ja pari muuta palkintoa toimitetaan suoraan voittajille. Muut palkinnot voi noutaa Ride Cycle Storesta (Tourulantie 11) perjantaista 19.5. alkaen. Palkinnot on noudettava viimeistään lauantaina 27.5. Palkintoja noutavien on todistettava henkilöllisyytensä.

Kuvia tapahtumasta

Touho Häkkisen ottamia kuvia tapahtumasta löytyy täältä.

Tapahtuman tukijat

Palkintoja lahjoittivat tai tapahtumaa muuten tukivat Jyväskylän kaupunki, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Ride Cycle Store, Jyväskylän yliopisto, Herrmans, Stark, Mandariinimedia, Kirjapaino Ässä, Fenix-valaisimet, Alpa, Könkkölän tila, Paahtimo Papu, Caffitella, Asko, Helkama, Elpac, Huvimestari, Maukka-tapahtumatekniikka ja Miriam’s.

Pyöräilyviikon leikkipuistokiertue 7.–14.5.2023

Pyöräilyviikon leikkipuistokiertue polkaisee kuuteen lähipuistoon. Kiertueella järjestetään mukavaa pyöräilytoimintaa erityisesti lapsille ja nuorille sekä heidän perheilleen.

Kiertueen tapahtumiin sisältyy esimerkiksi taitoradalla ajamista ja omien pyöräilykykyjen testaamista sekä kyydityksiä kaupungin Muksubussilla. Taitoajoradan pyöräilleet saavat I Cycle JKL -fillaritarran. Tarvittaessa pyörien kuntoa tarkastetaan ennen taitoajorataa. Heijastimettomiin fillareihin on tarjolla heijastinteippiä ja pinnaheijastimia sekä kuskeille liikennesääntövinkkejä. Tapahtumissa Fillarifestareilla 7.5., Harju MTB:n yhteydessä 13.5. ja Kuvasuunnistuksen yhteydessä 14.5. on tarjolla muutakin toimintaa.

Tapahtumiin kannattaa ottaa mukaan oma huollettu fillari ja kypärä. Jos omaa pyörää ei vielä ole, niin JYPSillä on tapahtumissa mukana muutama potkupyörä ja pienikokoinen lastenpyörä.

Tapahtumissa voi myös kysellä JYPSin Fillariakatemiasta. Fillariakatemia järjestää monipuolista pyöräilytoimintaa lapsille, nuorille ja perheille ympäri vuoden.

Kiertueen toteuttaa JYPS / Fillarilla pääsee -hanke yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa. Jyväskylän Pyöräilyviikko on saanut rahoitusta Jyväskylän kaupungilta sekä Liikenne- ja viestintävirasto Traficomilta.

Kiertueen aikataulut ja paikat

    1. Sunnuntai 7.5. klo 12–17, Fillarifestarien yhteydessä, Kirkkopuisto Kauppakadun pihakadun laidalla
    2. Maanantai 8.5. klo 14–16.30, Vellamonpuisto Mäki-Matissa, Vellamonkatu 16
    3. Tiistai 9.5. klo 17–19, Luhtisenpuisto Palokassa, Luhtisentie 7
    4. Torstai 11.5. klo 16–18, Ilveksen perhepuisto Halssilassa, Ilveskuja 31
    5. Lauantai 13.5. klo 12–15, Harju MTB:n yhteydessä, Mäki-Matin perhepuisto, Oikokatu 7
    6. Sunnuntai 14.5. klo 12–16, Jyväskylän 20. Kuvasuunnistuksen yhdellä rastilla

Facebook

Kiertue löytyy myös Facebookista.

Lisätietoja

    • Fillariakatemian vetäjä Pihla Kilpeläinen, pihla.kilpelainen (ät) jyps.fi.

Keski-Suomen pyöräilyfoorumi torstaina 11.5.2023 klo 13–16.15 – vapaa-ajan pyöräily ja pyörämatkailu

Pyöräilyviikon kaikille avoin ja ilmainen seminaari, jossa keskitytään vapaa-ajan pyöräilyyn ja pyörämatkailuun sekä niiden edistämiseen Keski-Suomessa.

Foorumi pidetään Jyväskylän kaupunginkirjaston salissa Wolmari (Vapaudenkatu 39–41, Jyväskylä). Foorumi myös striimataan Pyöräilyviikon Facebook-sivulle.

Foorumin järjestää JYPS / Fillarilla pääsee -hanke yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa.

Tervetuloa mukaan kuuntelemaan ja keskustelemaan!

Ohjelma

Esitysten lopuksi on aikaa kysyä ja keskustella kulloisestakin aiheesta.

Foorumin diaesitykset jaetaan JYPSin SlideSharessa. Linkit lisätään tähän tiedotteeseen foorumin jälkeen. Foorumin tallenne löytyy Pyöräilyviikon Facebook-sivulta.

Ilmoittautuminen

Jos osallistut paikan päällä, niin ilmoittauduthan nettilomakkeella torstaihin 11.5. klo 12 mennessä!

Facebook-tapahtuma

Tilaisuus löytyy myös Facebookista.

Lisätietoja

    • JYPS, Fillarilla pääsee -hankkeen projektipäällikkö Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
    • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 350 5359

Kyllä pyörille -seminaari ja Vaikuttajien Pyöräily keskiviikkona 10.5.2023 klo 13–18

Tapahtumissa perehdytään maan parhaisiin pyöräilyn edistämisen käytäntöihin sekä fillarilla kulkemisen tilanteeseen Jyväskylässä ja Keski-Suomessa. Tavoitteena on kehittää pyöräilyolosuhteita ja lisätä fillarilla liikkumista.

Seminaarin ja retken järjestää JYPS / Fillarilla pääsee -hanke yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa.

Tervetuloa!

Kyllä pyörille -seminaari klo 13–16

Kaupunginkirjaston Wolmari-sali, Vapaudenkatu 39–41, Jyväskylä, tai omalla tietokoneella Pyöräilyviikon Facebook-sivulla

Seminaari on ilmainen ja kaikille avoin.

Esitysten lopuksi on aikaa kysyä ja keskustella kulloisestakin aiheesta.

Seminaarin esitykset julkaistaan tilaisuuden jälkeen JYPSin SlideSharessa ja linkitetään tälle sivulle. Tilaisuuden tallenne on julkaistu Pyöräilyviikon Facebook-sivulla.

Vaikuttajien Pyöräily klo 16–18

Kaupunginkirjastolta, Vapaudenkatu 39–41, Jyväskylä

Jyväskylän ja Keski-Suomen päättäjille tarkoitetulla retkellä jatketaan keskustelua seminaarin aiheista sekä käydään tutkimassa keskusta-alueen pyöräväyliä ja -parkkeja paikan päällä – esimerkiksi Puistokadun 1-suuntaisia pyöräteitä ja Yrjönkadun pyöräkatua.

Lähde retkelle omalla fillarilla – ota yhteyttä, jos tarvitset lainasähköpyörää!

    • 16.00 Semman kahvila Novelli tarjoaa retken osallistujille sämpyläkahvit
    • 16.15 Osallistujien pyörien kuntotarkastus kirjaston edustalla
    • 16.30 Retki keskusta-alueella, pyöräväylien ja -parkkien ongelmakohdat ja hyvät ratkaisut sekä tulevat hankkeet
    • 18.00 Retki päättyy

Ilmoittautuminen

Toivomme mm. tarjoiluiden varaamisen vuoksi ilmoittautumista seminaariin ja retkelle tiistaihin 9.5. klo 16 mennessä!

Facebook-tapahtuma

Tilaisuus löytyy myös Facebookista.

Lisätietoja

    • JYPS, Fillarilla pääsee -hankkeen projektipäällikkö Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195
    • Jyväskylän kaupunki, fiksun liikkumisen koordinaattori Mira Juuma, mira.juuma (ät) jyvaskyla.fi, 050 3505359

Ilmainen fillariaamiainen Jyväsjärven satamassa Pyörällä töihin -päivänä tiistaina 9.5.2023 klo 7–10

Pyöräilyviikon Pyörällä töihin -päivän kunniaksi on tarjolla ilmainen puuroaamiainen kahveineen ja jälkkärilakupatukoineen 300 ensimmäiselle töihin fillaroivalle. Aamupala katetaan Jyväsjärven sataman Suomen Suvi -laivaan (Satamakatu 8, Jyväskylä).

Puuro on Keskisen Myllyn gluteenitonta kauran ja tattarin sekoitusta sekä kahvi ja tee Reilua kauppaa. Lakut ovat Pandan valmistamia.

Lisäksi tapahtumasta saa ilmaa renkaisiin ja öljyä ketjuun sekä voi liittyä JYPSin jäseneksi kamppistarjouksella ja ostaa I Cycle JKL -teepaitoja ja -huppareita.

Tapahtuman järjestää JYPS / Fillarilla pääsee -hanke yhteistyössä Jyväskylän kaupungin kanssa. Puurohiutaleet tarjoaa Keskisen Mylly. Puuron laittaa Päijänne-risteilyt Hilden.

Halutessasi voit ilmoittautua mukaan ja kutsua kavereitasi aamiaiselle kanssasi Facebookissa.

Tervetuloa aamiaiselle – ja kiitos kun kuljet pyörällä!

Jopo MM-fillaripulling Fillarifestareilla sunnuntaina 7.5.2023 klo 14–15.30

Kuka jaksaa polkaista pisimmälle vedettävän painon kanssa? Leikkimielinen, hauska ja näyttävä fillaripullingin MM-kisa 2023 ajetaan Pyöräilyviikon Fillarifestareilla Jyväskylän Kirkkopuistossa.

Fillaripullingissa pyörien perään on kiinnitetty painoketju. Tarkoitus on vetää ketju noin 20 metrin matka maaliin asti (full pull) – tai ainakin pidemmälle kuin samassa lähdössä polkeva toinen osallistuja. Vedettävä paino lisääntyy matkan edetessä. Maksimipaino on noin 60 kg.

Alussa ajetaan karsintavedot, joiden pituudet mitataan. Karsintakierrokselta pääsee sarjoittain jatkoon neljällä jaollinen määrä osallistujia (4, 8 tai 16). Tämän jälkeen poljetaan pareittain pudotuskisana. Karsintakierroksella pisimmälle polkaissut saa vastaansa viimeisenä pudotuskierrokselle päässeen, jne. Pudotuspareista pääsee seuraavalle kierrokselle joko pidemmälle polkenut tai nopeammin maaliin asti ajanut. Mitalisijat eli samalla maailman parhaat ratkaistaan lopuksi sarjoittain finaalissa ja pronssiottelussa.

Tapahtuma ajetaan Helkaman Isojopoilla. Kisan muut tarvikkeet on lahjoittanut STARK. Kisaajat eivät tarvitse erityisiä varusteita osallistuakseen, normaalit ulkoiluvaatteet riittävät.

Tapahtuman sarjoina ovat naiset ja miehet. Mukaan mahtuu molemmissa sarjoissa 20 ensin ilmoittautunutta. Molempien sarjojen 3 parasta palkitaan MM-mitaleilla ja Helkaman tavarapalkinnoilla.

Ilmoittaudu ilmaiseen tapahtumaan nettilomakkeella 7.5. klo 12 mennessä! Jos sarjat eivät muuten tule täyteen, niin myös paikan päällä klo 12–13.30 voi ilmoittautua.

Aiempien tapahtumien tulokset ja kuvia

Facebook-tapahtuma

Halutessasi voit klikata itsesi mukaan ja haastaa kavereitasikin osallistumaan Facebookissa.

Lisätietoja

  • Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi tai 041 544 2195.

Fenix Kolmen järven kierto Pyöräilyviikolla 5.–14.5.2023

Fillaroi Pyöräilyviikolla (5.5. klo 0.00–14.5. klo 23.59) omatoimisesti noin 25 km:n pyörätiereittiä Palokka-, Alva- ja Korttajärvien ympäri.

Laske ajamasi kierrokset yhteen ja ilmoita niiden määrä nettilomakkeella viimeistään maanantaina 15.5. Leikkimielisen tapahtuman osallistujien kesken arvotaan Fenix-valaisimien lahjoittamia pyöränvaloja ja muita palkintoja, ja eniten ajaneetkin palkitaan!

Kierroksella on hienoja vesistö-, metsä- ja maalaismaisemia. Reitti kulkee koko matkan asfaltoituja pyöräteitä pitkin. Reitillä on kolme uutta pyörätieosuutta.

Aja reitillä rauhallisesti ja liikennesääntöjä noudattaen. Hidasta kävellen liikkuvien kohdalla ja väistä heidät riittävän kaukaa. Varo erityisesti risteävää liikennettä.

Tutustumisretki reitille maanantaina 8.5. klo 18

Halutessaan voi osallistua myös ohjatulle retkelle reitillä. Retki alkaa Aren aukiolta, Puistokatu 1, Jyväskylä. Lisätietoja ja ilmoittautuminen Facebookissa tai JYPSin Nimenhuudossa.

Yön yli 5.–6.5.2023 fillaroimalla tukea syöpää sairastaville lapsille

Jyväskylän Pyöräilyviikon Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyllä kerätään varoja syöpään sairastuneiden lasten auttamiseksi.

Kävelykadun Kompassille tulevalla lavalla poljetaan viidellä Wattbike-kuntopyörällä mahdollisimman paljon kilometrejä perjantai-illan 5.5. klo 21 ja lauantaiaamun 6.5. klo 6 välisenä aikana. Matkatavoitteena on 1300 kilometriä eli laskennallisesti Suomi päästä päähän!

Tapahtuman tukijat lahjoittavat jokaisesta kilometristä 1 euron Lasten Syöpäsäätiö Aamulle ja Sylva ry:lle. Näin syöpään sairastuneille lapsille kerättäisiin yhteensä 1300 €.

Tapahtumaan tukijaksi?

Yritykset, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä yksityishenkilöt voivat ilmoittautua hyväntekeväisyyspyöräilyn tukijaksi. Tukeminen tapahtuu varaamalla tapahtumasta vähintään puoli tuntia tukijan nimiin. Tukija sitoutuu maksamaan 1 euron jokaisesta varattuna aikana tapahtumassa poljetusta kilometristä.

Tapahtumassa on käytössä 5 Wattbike-kuntopyörää, joilla ehditään puolen tunnin aikana polkea arviolta enintään noin 75 kilometriä (5 pyörää x 30 km/h : 2). Näin puolen tunnin varaaminen kustantaa arviolta enintään noin 75 euroa. Jos pyöräilijöitä on vähemmän tai he polkevat arvioitua hitaammin, niin tuen suuruus pienenee.

Ilmoittautukaa tukijaksi viimeistään keskiviikkona 3.5. nettilomakkeella!

Tapahtumaan pyöräilijäksi?

Tapahtumassa pyöräilevät vapaaehtoiset esimerkiksi Team Rynkeby Järvi-Suomesta ja JYPSistä. Kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan polkemaan kilometrejä syöpään sairastuneiden lasten ja nuorten hyväksi!

Ilmoittaudu mukaan viimeistään keskiviikkona 3.5. nettilomakkeella!

Tulosten julkaiseminen

Tapahtuman tulokset julkaistaan Pyöräilyviikon Fillarifestareilla lauantaina 6.5. klo 12.20 sekä näillä nettisivuilla ja Pyöräilyviikon somessa.

Facebook-tapahtuma

Hyväntekeväisyyspyöräily löytyy myös Facebookista.

Lisätietoja

  • Team Rynkeby Järvi-Suomi, Enni Lehtovirta, enni.j.lehtovirta (ät) gmail.com, 040 042 9074
  • Jyväskylän Pyöräilyviikko ja JYPS ry, Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195

Pyörällä kouluun -päivä keskiviikkona 10.5.2023

Valtakunnallista Pyörällä kouluun -päivää vietetään Pyöräilyviikolla keskiviikkona 10.5.2023.

Jyväskylän Pyöräilyviikko, JYPS ry ja Jyväskylän kaupunki haastavat keskisuomalaiset lapset, nuoret ja opiskelijat fillaroimaan kouluun sekä vanhemmat ja koulut edistämään koulumatkojen kulkemista fillarilla Pyörällä kouluun -päivänä!

Osallistu pyöräilemällä kouluun ja haasta myös kaverisi mukaan esimerkiksi Facebookissa!

Vanhemmat voivat osallistua päivään kannustamalla lastansa fillaroimaan, huoltamalla tai huollattamalla lapsen pyörän, hankkimalla lapselle uusia pyöräilyvarusteita, vähentämällä tarpeettomia koulukuskauksia, organisoimalla pyöräilevän koulubussin omalle asuinalueelle…

Koulut voivat osallistua järjestämällä fillaritoimintaa. Toiminta voi olla pyöräretkiä, pyörien kuntotarkastus, pyöränhuolto- tai fiksun fillaroimisen opetusta, pyöräilyaiheinen aamunavaus, pyöräparkkien tai koulumatkareittien kunnon selvittämistä ja parannusehdotuksien laadintaa, pyöräilymerkin suorittaminen… Halutessanne voitte ilmoittaa osallistumisesta Facebook-tapahtumassa.

Kannustetaan kaikki polkimille! Kiitos kun kuljet pyörällä!

Koulumatkapyöräilyn hyötyjä

Aktiivisesta koulumatkasta kertyy monelle oppilaalle ja opiskelijalle merkittävä osa päivän fyysisestä aktiivisuudesta. Koulumatka on usein myös yhdessä vanhemman tai kaverin kanssa vietettyä tärkeää aikaa. Koulumatkaliikunta auttaa pysymään virkeämpänä koulupäivän aikana ja iltapäivällä palautuminen alkaa nopeammin. Tutkimusten mukaan aktiivisella matkalla on positiivisia vaikutuksia myös koulumenestykseen.

Kuljettaessa pyörällä tai kävellen vähenee liikenneturvallisuutta heikentävä saattoliikenne koulun ympäristössä. Aktiivisen koulumatkan aikana oppilas pääsee harjoittelemaan turvallista liikennekäyttäytymistä ja jatkaa varmemmin kestävien liikkumismuotojen käyttämistä myös aikuisena. Aktiivisella koulumatkaliikkumisella saavutetaan laajat sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristöön liittyvät hyödyt!

Valtakunnallinen Fiksusti kouluun -sivusto

Sivustolta löytyy kouluille vinkkejä myös pyörällä kulkemisen edistämiseksi.