Artikkelit

Yön yli polkemalla tukea syöpäsairaille lapsille

Pyöräilyviikko alkaa tänä vuonna kolme tuntia etuajassa, kun kävelykadun Kompassin tapahtumalavalla polkaistaan perjantaina 6.5. klo 21 käyntiin Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräily. Lavalla poljetaan kuntopyörillä koko yö, lauantaiaamuun klo 6 asti. Samalla kerätään varoja syöpäsairaille lapsille.

Kompassille tulevalla lavalla on 5 Wattbike-kuntopyörää, joilla poljetaan yön 9 tunnin aikana niin paljon kilometrejä kuin ehditään. Tavoitteena on polkea 1300 kilometriä eli laskennallisesti Suomi päästä päähän! Tapahtuman tukijat lahjoittavat jokaisesta kilometristä 1 euron Sylva ry:lle syöpäsairaiden lasten auttamiseksi.

Tapahtumaan tukijaksi?

wattbikeYritykset, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä yksityishenkilötkin voivat ilmoittautua hyväntekeväisyyspyöräilyn tukijaksi. Tukeminen tapahtuu varaamalla tapahtumasta vähintään puoli tuntia tukijan nimiin. Tukija sitoutuu maksamaan 1 euron jokaisesta varattuna aikana tapahtumassa poljetusta kilometristä.

Tapahtumassa on käytössä 5 Wattbike-kuntopyörää, joten puolen tunnin aikana ehditään polkea arviolta enintään noin 75 kilometriä (5 pyörää x 30 km/h : 2). Näin puolen tunnin varaaminen kustantaa arviolta enintään noin 75 euroa. Jos pyöräilijöitä on vähemmän tai he polkevat arvioitua hitaammin, niin tuen suuruus pienenee.

Ilmoittautukaa tukijaksi viimeistään 5.5. nettilomakkeella!

Tapahtumaan pyöräilijäksi?

Tapahtumassa pyöräilevät vapaaehtoiset esimerkiksi Team Rynkebystä. Kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan polkemaan kilometrejä syöpäsairaiden lasten hyväksi!

Voit ilmoittautua mukaan viimeistään 5.5. nettilomakkeella!

Tulosten julkaiseminen

Tapahtuman tukijoiden ja pyöräilijöiden nimet sekä tulokset julkaistaan Pyöräilyviikon päätapahtumassa lauantaina 7.5. klo 12:30 sekä nettisivuilla.

Lisätiedot

Janne Laulainen, Team Rynkeby Jyväskylä, 040 842 6802, janne.laulainen (ät) gmail.com.

Tapahtuma löytyy myös Facebookista.

Ennakkoilmoittautumisen vaativat tapahtumat Pyöräilyviikolla

wattbikePääosa Pyöräilyviikon tapahtumista ei vaadi ennakkoilmoittautumista vaan tapahtumat ovat avoimia kaikille ja voit vain saapua paikan päälle. Muutamat tapahtumat vaativat kuitenkin ennakkoilmoittautumisen, jotta saamme ryhmät pysymään sopivan kokoisina. Ilmoittauduthan alla oleviin tapahtumiin ennakkoon!

FILLARIKOULUT, BIKETRIALIN KOKEILUKERRAT JA PERHEPYÖRÄRETKI

JYPS Fillariakatemian ryhmiin tulee ennakkoilmoittautua. Lue lisää ryhmistä ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa www.jyps.fi/fillariakatemia

PYÖRÄILYKIRPPARI LAUANTAINA 9.5. KLO 11–13

Kirpparille voit ilmoittautua nettilomakkeella.

WATTBIKE-KUNTOPYÖRÄKISA LAUANTAINA 9.5. KLO 11–17

Kisa Wattbike-kuntopyörillä! Klo 11–12 Keski-Suomen Wattbike-mestaruuskisa. Klo 12–17 kaikille avoin haastekisa – haasta Keski-Suomen mestarin tulos! Matkoina molemmissa 1 km. Mestaruuskisaan pitää ennakkoilmoittautua, haastekisaan voi vain saapua paikalle.

PYÖRÄNHUOLTOKURSSI SUNNUNTAINA 10.5. KLO 13–16

Pyöräily kohtaa kulttuurin -tapahtumapäivän huoltokurssille voi ilmoittautua nettilomakkeella.

PYÖRÄNTUUNAUSPAJA SUNNUNTAINA 10.5. KLO 13–16

Pyöräily kohtaa kulttuurin -tapahtuman tuunauspajaan voit ilmoittautua nettilomakkeella.

LET THERE BE LOVE! -SINKKUPYÖRÄILY LAUANTAINA 16.5. KLO 13

Sinkkupyöräilyyn voit ilmoittautua nettilomakkeella.

Vuoden 2014 Keski-Suomen Wattbike-mestaruuskisan tulokset

wattbikePyöräilyviikon tapahtumapäivänä 10.5. poljettiin Keski-Suomen Wattbike-mestaruuskisa. Kisan tulokset löytyvät Keski-Suomen mestareiden osalta täältä ja haastekisan täältä.

Keski-Suomen Wattbike-mestaruuskisa Pyöräilyviikon päätapahtumassa 10.5.2014

wattbikeWattbiket ovat edistyneitä kuntopyöriä. Keski-Suomen Wattbike-mestaruuskisa poljetaan Pyöräilyviikon avauspäivänä lauantaina 10.5. klo 11–12 Jyväskylän kävelykadulla.

Kilpailussa matkana on 1000 metriä. Sarjoja on kaksi, Miehet ja Naiset. Kilpailuun osallistuminen on ilmaista.

Kilpailuun otetaan yhteensä 30 osallistujaa: 20 kutsun perusteella ja 10 avoimen ilmoittautumisen kautta. Tarvittaessa kutsuttujen paikkoja vapautetaan avoimeen ilmoittautumiseen.

Kilpailun palkinnot tarjoaa PowerBar sekä pukeutumis- ja peseytymistilat Jyväshovi.

Ilmoittaudu mukaan täällä!

Mestaruuskilpailun jälkeen klo 12–17 järjestetään kaikille avoin haastekisa, johon kuka tahansa voi osallistua ilman ennakkoilmoittautumista ja haastaa mestareiden tulokset!