Artikkelit

Pyöräilyn edistämisen kunniamaininta 2020 Biketaxi Jyväskylälle

JYPS ja Jyväskylän kaupunki ovat myöntäneet Jyväskylän vuoden 2020 pyöräilyn edistämisen kunniamaininnan Biketaxi Jyväskylälle.

Kunniamaininta luovutettiin Pyöräilyviikon Fillaripäivillä 12.9.

Onnittelut ja kiitos pyöräilyn edistämisestä!

Kunniamaininnan perustelut

Biketaxi aloitti toiminnan Jyväskylässä kesällä 2020. Fillaritaksit ovat tuoneet väriä ja elämää Jyväskylän kaupunkikuvaan sekä edistäneet pyöräilykulttuuria. Pyörätaksit mahdollistavat sekä kaupunkilaisille että kaupungissa vieraileville uudenlaisen ja ekologisen tavan liikkua ja tutustua Jyväskylään.

Kuvasuunnistuksen 6.9.2020 tulokset

Järjestimme sunnuntaina 6.9. kaikille avoimen Kuvasuunnistuksen. Tapahtumassa etsittiin rastikohteita kuvien perusteella.

Tapahtuma oli jälleen suosittu. Suorituskorttinsa palautti hyväksytysti 342 osallistujaa. Suorituskorttien palautusennätys 542 on vuodelta 2007.

Osallistujista 322 liikkui pyörällä, näistä 7 ajoi ilmoituksensa mukaan lastipyörällä. Moni osallistuja oli kyydissä lastenistuimessa tai peräkärryssä. Kävellen tai juosten kulki 15 osallistujaa.

Kaikilla 12 rastilla kävi 119 osallistujaa. Kaikilla rasteilla käymisestä kertyi taivalta vähintään 40 kilometriä.

Rastikohteet

Rastikohteiden kuvat löytyvät täältä.

Hankalimmin tunnistettavina pidettiin rasteja 3, 7 ja 10. Tuttujen, muiden osallistujien ja rastivalvojien avustuksella vieraammatkin rastit kuitenkin löytyivät.

Alla sanalliset kuvaukset rastikohteista.

    1. Säynätsalon entinen vaneritehdas. Vuonna 1913 perustettu vaneritehdas suljettiin heinäkuun lopussa.
    2. Säynätsalon kunnantalo. Alvar Aallon suunnittelema Säynätsalon kunnantalo valmistui 1952. Nykyään rakennuksessa on mm. vuokrattavia kokous- ja majoitustiloja. Lisätietoja: www.tavolobianco.com.
    3. Keljonkankaan lähiliikuntapaikka Soratien varrella. Alueella voi esimerkiksi skeitata, pelata pallopelejä, parkourata ja trialpyöräillä.
    4. Mattilanniemen uusi ulkokuntosali. Alueella on välineitä kehonpainoharjoitteluun, mm. nojapuut, dippipenkkejä, apinatikkaat ja eri korkuisia askelluslautoja.
    5. Kampuksen urheilukenttä Seminaarinmäellä. Kentälle toteutettiin tekonurmi tänä kesänä. Kenttä on pääasiassa Normaalikoulun ja yliopiston käytössä.
    6. Ravintola ja ylioppilastalo Ilokivi Seminaarinmäellä. Vuosina 1964–1965 valmistuneen rakennuksen suunnitteli Alvar Aalto.
    7. Kehä Vihreän Mataraisenpuisto Eeronkadun varrella. Kuvassa erottuu puiston Pallopeli-taidepenkki.
    8. Jätskilän jäätelöpyörä Kirkkopuistossa. Jätskilän jäätelöt valmistetaan Lohikoskella.
    9. Kankaan yleinen sauna entisessä paperitehtaan porttirakennuksessa. Rakennuksessa on kaksi saunaa ja avantoallas sekä A-oikeuksellinen kahvila.
    10. BRAV Outlet Vasarakadulla. Brav tuo maahan mm. Swixin, Ulvangin, Lundhagsin ja Helsportin tuotteita.
    11. Bike Taxin riksapyörä Jyväsjärven satamassa. Bike Taxi aloitti toimintansa Jyväskylässä kesäkuussa.
    12. Rentukka ylioppilaskylässä Kortepohjassa. Rentukka toimii ylioppilaskylän keskuksena, rakennuksessa on nykyään mm. ravintola, kuntosali ja vuokrattavia tiloja.

Palkinnot

Osallistujien kesken arvottiin runsaasti palkintoja. Pääpalkinto, Ride Cycle Storen lahjoittama pyörä, arvottiin kaikki rastit kiertäneiden joukosta Fia Manniselle. Kaikilla rasteilla käyneistä arpa valitsi palkittaviksi myös seuraavat: Maisa Kankainen, Jenni Sorvoja, Sakari Siilin, Reima Parviainen, Jouko Meriläinen, Liina Hatunen, Jarmo Hiekkataipale, Antti Tirkkonen, Jaakko Senttula, Tuija Kilpeläinen, Peppi Rossi, Marjaana Häkkinen, Mikko Lensu, Mikko Lahtinen, Mira Heikkilä ja Risto Tolonen.

Vähintään kuusi rastia kiertäneiden joukosta poimittiin seuraavat palkittavat: Anne Tervo, Maija Niskanen, Liisa Rikkonen, Timo Nieminen, Sanna Satosaari, Mirja Raitio, Tiina Juusola, Sirkka Varesmaa, Raimo Silvennoinen, Janika Puikkonen, Sami Varvikko, Jesse Sääkslahti, Henrik Martikainen, Rico-koira, Väinä Pyykkönen, Päivi Nummelin, Liisa Kauppinen, Eveliina Suutari, Hannes Niininen, Päivi Tuunanen, Jussi Mursula, Susanna Tolsa, Katri Vähä-Mustajärvi, Atte Kesti, Antti Huttunen, Juha Hytönen ja Reijo Kauppinen.

Tapahtuman hauskimmasta pukeutumisesta päätettiin Jätskilän lahjakortein palkita Aada Suutari, Arja Sääkslahti sekä Mikko Halkiranta ja Taru Norrena. Ilahduttavan monet olivat pukeutuneet hauskasti!

Osa palkinnoista on postitettu voittajille 7.9. Pyörä toimitetaan suoraan voittajalle. Muut palkinnot voi noutaa Ride Cycle Storesta (Kauppakatu 3) tiistaista 15.9. alkaen. Palkinnot on noudettava viimeistään lauantaina 19.9. Palkittavien on todistettava henkilöllisyytensä.

Yhteistyökumppanit

Palkintoja lahjoittivat tai tapahtumaa muuten tukivat Jyväskylän kaupunki, Liikenne- ja viestintävirasto, Ride Cycle Store, Brav Finland, Jyväskylän yliopisto, Tavolo Bianco, ravintola Ilokivi, Rentukka, Jätskilä, Kankaan sauna, Bike Taxi, Asko, Päijänne-Risteilyt Hilden, Herrmans, Stark ja Huvimestari.

Pyörällä kauppaan -päivä perjantaina 11.9.2020

Valtakunnallista Pyörällä kauppaan -päivää vietetään Pyöräilyviikolla perjantaina 11.9.2020 – perjantai on yleisin päivä käydä kaupassa.

Jyväskylän Pyöräilyviikko, JYPS ja Jyväskylän kaupunki haastavat keskisuomalaiset käymään kauppa-asioillaan fillarilla Pyörällä kauppaan -päivänä!

Osallistu käymällä fillarilla kaupassa ja jatka haastetta kutsumalla tuttusi mukaan esimerkiksi Facebook-tapahtumassa!

Myös kaupat voivat osallistua päivään esimerkiksi pyörällä kulkeville tarjottavilla alennuksilla tai palkitsemisilla, käynnistämällä pyöräpysäköinnin parantamishankkeen tai vaikuttamalla parempien pyöräväylien puolesta.

Kannustetaan kaikki polkimille! Kiitos kun kuljet pyörällä!

Pyörällä kauppaan on fiksua ja tavaraakin kulkee yllättävän paljon

Pyörällä kaupassa käyminen on terveellistä, nopeaa ja tavaraakin mahtuu yllättävän paljon. Ostoksia voi pakata reppuun, tarakalle, koriin tai pyörään hankittaviin sivulaukkuihin. Lastipyörällä tai peräkärrillä isonkin perheen ostokset kulkevat helposti. Tiesitkö että lastipyöriä voi Jyväskylässä lainata Lastipyörälainaamosta?

Myös kaupoille on kannattavaa edistää asiointia fillarilla. Esim. keskustan kauppakeskuksissa pyörällä kulkevat tuottavat nykyisin liikevaihdosta noin 15 % – ja osuutta voisi merkittävästi kasvattaa. Tutkimusten mukaan kaupoille pyöräparkit tuottavat pysäköintineliötä kohden moninkertaisesti autoparkkeihin verrattuna. Pyörällä kulkeminen on edullisimpia kulkumuotoja, joten rahaa jää enemmän paikalliseen kulutukseen.

Lisätietoja pyörällä kauppaan kulkemisen hyödyistä ja vaikutuksista:

Alennukset pyörällä kulkeville Pyöräilyviikolla

Monet liikkeet tarjoavat pyörällä kulkeville alennuksia ja etuja Pyöräilyviikon aikana.

Kyllä pyörille -kampanja Jyväskylässä

JYPS ja Jyväskylä kaupunki järjestävät Kyllä pyörille -kampanjaa. Kamppiksella tavoitellaan sitä, että kauppaan, liikkeisiin, kaupungin toimipisteisiin ja muille asioille kuljettaisiin pyörällä entistä useammin.

Kamppiksessa Jyväskylän yrityksillä, kaupoilla, liikkeillä ja muilla organisaatioilla on mahdollisuus kiinnittää ikkunaansa tai oveensa Kyllä pyörille -tarra. Tarra viestii positiivisesta suhtautumisesta pyörällä kulkemiseen.

Kamppikseen on tähän mennessä ilmoittautunut yli 130 liikettä. Pyörällä kauppaan -päivä on erinomainen tilaisuus vierailla esimerkiksi näissä liikkeissä fillarilla!

Pyörällä kouluun -päivä keskiviikkona 9.9.2020

Valtakunnallista Pyörällä kouluun -päivää vietetään Pyöräilyviikolla keskiviikkona 9.9.2020.

Jyväskylän Pyöräilyviikko, JYPS ja Jyväskylän kaupunki haastavat keskisuomalaiset lapset, nuoret ja opiskelijat fillaroimaan kouluun sekä vanhemmat ja koulut edistämään matkojen kulkemista fillarilla Pyörällä kouluun -päivänä!

Osallistu pyöräilemällä kouluun ja haasta myös kaverisi mukaan esimerkiksi Facebookissa!

Vanhemmat voivat osallistua päivään kannustamalla lastansa fillaroimaan, huoltamalla tai huollattamalla lapsen pyörän, hankkimalla lapselle uusia pyöräilyvarusteita, vähentämällä tarpeettomia koulukuskauksia, organisoimalla pyöräilevän koulubussin omalle asuinalueelle…

Koulut voivat osallistua järjestämällä fillaritoimintaa. Toiminta voi olla pyöräretkiä, pyörien kuntotarkastus, pyöränhuolto- tai fiksun fillaroimisen opetusta, pyöräilyaiheinen aamunavaus, pyöräparkkien tai koulumatkareittien kunnon selvittämistä ja parannusehdotuksien laadintaa, pyöräilymerkin suorittaminen… Halutessanne voitte ilmoittaa osallistumisesta Facebook-tapahtumassa.

Kannustetaan kaikki polkimille! Kiitos kun kuljet pyörällä!

Koulumatkapyöräilyn hyötyjä

Aktiivisesta koulumatkasta kertyy monelle oppilaalle ja opiskelijalle merkittävä osa päivän fyysisestä aktiivisuudesta. Koulumatka on usein myös yhdessä vanhemman tai kaverin kanssa vietettyä tärkeää aikaa. Koulumatkaliikunta auttaa pysymään virkeämpänä koulupäivän aikana ja iltapäivällä palautuminen alkaa nopeammin. Tutkimusten mukaan aktiivisella matkalla on positiivisia vaikutuksia myös koulumenestykseen.

Kuljettaessa pyörällä tai kävellen vähenee liikenneturvallisuutta heikentävä saattoliikenne koulun ympäristössä. Aktiivisen koulumatkan aikana oppilas pääsee harjoittelemaan turvallista liikennekäyttäytymistä ja jatkaa varmemmin kestävien liikkumismuotojen käyttämistä myös aikuisena. Aktiivisella koulumatkaliikkumisella saavutetaan laajat sosiaaliset, taloudelliset ja ympäristöön liittyvät hyödyt!

Valtakunnallinen Pyörällä kouluun -sivusto

Sivustolta löytyy kouluille vinkkejä pyörällä kulkemisen edistämiseksi.

Koulujen Kilometrikisa

Koulujen kannattaa syksyllä osallistua valtakunnalliseen Koulujen Kilometrikisaan ja myös näin kannustaa koulumatkojen kulkemiseen fillarilla.

Stark MM-Fillaripulling Fillaripäivillä sunnuntaina 13.9.2020 klo 13

Kuka jaksaa ajaa vedettävän painon kanssa pisimmälle? Leikkimielinen Stark Fillaripulling ja samalla pyöräpullingin MM-kisa poljetaan Pyöräilyviikon Fillaripäivien yhteydessä Kirkkopuiston Paraatiaukiolla.

Fillaripullingissa pyörien perään on kiinnitetty painoketju. Tarkoitus on vetää ketju noin 30 metrin matka maaliin asti (full pull) – tai ainakin pidemmälle kuin samassa lähdössä polkeva kanssakisaaja. Vedettävä paino lisääntyy matkan edetessä. Maksimipaino on noin 60 kg.

Tapahtuma poljetaan pudotuskisana pareittain. Parista pääsee seuraavalle kierrokselle joko pidemmälle polkenut tai nopeammin maaliin asti ajanut. Mitalisijat eli samalla Suomen ja tiettävästi koko maailman parhaat ratkaistaan lopuksi sarjoittain finaalissa ja pronssiottelussa.

Tapahtuma ajetaan suomalaisen Helkaman Isojopoilla. Kisan muut tarvikkeet on lahjoittanut STARK.

Tapahtuman sarjoina ovat naiset ja miehet. Mukaan mahtuu molemmissa sarjoissa 16 ensin ilmoittautunutta. Molempien sarjojen 3 parasta palkitaan.

Tapahtumassa on 2 euron osallistumismaksu. Maksu on maksettava MobilePaylla, maksukortilla, liikuntaedulla tai käteisellä paikan päällä JYPSin teltalla Kirkkopuiston Paraatiaukiolla tapahtumapäivänä klo 12–13.

Ilmoittaudu mukaan 12.9. klo 18 mennessä! Jos sarjat eivät muuten tule täyteen, niin myös paikan päällä klo 12–13 voi ilmoittautua.

Aiempien tapahtumien tulokset ja kuvia

Toimintaohjeita koronan varalta

Tapahtumaan voi osallistua vain täysin terveenä ja oireettomana. Muistetaan myös hyvä hygienia ja riittävät etäisyydet osallistuttaessa.

Lisätietoja

Halutessasi voit klikata itsesi mukaan ja haastaa kavereitasikin osallistumaan Facebookissa.

Lisätietoja voi muuten kysellä: Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi tai 041 544 2195.

POLE Tuomiojärven ympäri -kisan tulokset 2019

Leikkimielisessä POLE Tuomiojärven ympäri -kisassa kierrettiin Pyöräilyviikon aikana omatoimisesti noin 14 kilometrin pyöräilyreittiä Tuomiojärven ympäri. Ajamiaan kierroksia ilmoitti 63 pyöräilijää. Osallistujat kiersivät Tuomiojärven kaikkiaan 126 kertaa eli polkivat yhteensä noin 1700 kilometriä.

Eniten kierroksia ajoivat ja samalla eniten kierroksia -sarjassa palkitaan Asko Kantala (14 kierrosta) ja Eeva Virta (11 kierrosta).

Palkintoja arvottiin seuraaville osallistujille: Sofia Eirtovaara, Minea Otsala, Otto Vänttinen, Luka Blomberg, Ida Jormakka, Lauri Laukkanen, Hannu Niemi, Pentti Mattila, Reetta Valtonen, Oskari Suomalainen, Pirkko Riihimäki, Niko Ojanen, Zakaria Sotamaa, Kia Jormakka, Joel Rahkonen, Juha Toikkanen, Jaakko Immonen, Panu Lehtinen, Hanna Jäntti, Anne Salomaa, Niko Liski, Anita Tikkanen, Jussi Mursula, Veijo Pesonen, Valtteri Kangas, Laura Järvinen, Toni Tamminen, Anneli Meskanen, Tuomas Räty ja Tuija Uppman.

Eniten kierroksia ajaneiden palkinnot on toimitettu postitse. Muut palkinnot voi noutaa Jyväskylän matkailuinfosta (Asemakatu 7) torstaista 23.5. alkaen ja viimeistään perjantaina 31.5. Palkittavien on todistettava henkilöllisyytensä.

Palkintoja lahjoittivat tai tapahtumaa muuten tukivat Jyväskylän kaupunkiLiikenne- ja viestintävirasto ja Pole Bicycles.

Pyörällä töihin -päivä tiistaina 7.5.2019

Valtakunnallista Pyörällä töihin -päivää vietetään Pyöräilyviikolla tiistaina 7.5.2019.

Jyväskylän Pyöräilyviikko, JYPS ja Jyväskylän kaupunki haastavat kaikki keskisuomalaiset fillaroimaan duuniin Pyörällä töihin -päivänä!

Osallistu pyöräilemällä töihin ja jatka haastetta kutsumalla tuttusi mukaan esimerkiksi Facebook-tapahtumassa!

Työnantajat voivat osallistua Pyörällä töihin -päivään esimerkiksi palkitsemalla fillaroivia työntekijöitään. Palkitseminen voi olla vaikkapa ilmainen aamiainen työpaikalla tai pyöränhuoltolahjakortin arvonta. Jos työpaikkanne osallistuu päivän viettämiseen, niin ilmoittakaa siitä alla kommenteissa.

Kannustetaan kaikki polkimille! Kiitos kun kuljet pyörällä!

Ilmainen fillariaamiainen Jyväsjärven satamassa klo 7–10

Suomen Suvi -laivalla tarjotaan ilmainen gluteeniton puuroaamiainen Reiluine kahveineen 300 ensimmäiselle töihin fillaroivalle.

Ilmainen fillariaamiainen Jyväskylän yliopistolla klo 8–9.30

Korkeakoululiikunta tarjoaa yliopiston pyöräileville opiskelijoille ja henkilökunnalle ilmaisen puuron ravintola Unossa. Puuron saa pyöräilykypärää näyttämällä.

Työmatkapyöräilyn hyötyjä

Pyöräilevä työntekijä tuo säästöjä sekä työnantajalle että yhteiskunnalle. Esimerkiksi Ranskassa laskettu, että jokainen työmatkapyöräilijä säästää terveydenhoitokustannuksia vuosittain 1200 euroa. WHO:n laskelmien mukaan jokainen uusi pyöräilijä tuottaa säästöä terveydenhoitokuluissa 0,7 euroa jokaista poljettua kilometriä kohden. Tanskalainen tutkimus on puolestaan selvittänyt, että jokainen pyöräilty kilometri tuottaa yhteiskunnalle 0,16 euroa. Kaiken tämän lisäksi polkija itse saa hyötyliikuntaa ja reippaan mielen!

Lisätietoja pyöräilyn hyödyistä:

Kilometrikisa

Työpaikat ja muut organisaatiot voivat ilmoittautua valtakunnalliseen Kilometrikisaan ja myös näin kannustaa työmatkapyöräilyyn.

Pyörällä kauppaan perjantaina 10.5.2019

Valtakunnallista Pyörällä kauppaan -päivää vietetään Pyöräilyviikolla perjantaina 10.5.2019 – perjantai on yleisin päivä käydä kaupassa.

Jyväskylän Pyöräilyviikko, JYPS ja Jyväskylän kaupunki haastavat keskisuomalaiset käymään kauppa-asioillaan fillarilla Pyörällä kauppaan -päivänä!

Osallistu käymällä fillarilla kaupassa ja jatka haastetta kutsumalla tuttusi mukaan esimerkiksi Facebook-tapahtumassa!

Myös kaupat voivat osallistua päivään esimerkiksi pyörällä kulkeville tarjottavilla alennuksilla tai palkitsemisilla, käynnistämällä pyöräpysäköinnin parantamishankkeen tai vaikuttamalla parempien pyöräväylien puolesta.

Kannustetaan kaikki polkimille! Kiitos kun kuljet pyörällä!

Pyörällä kauppaan on fiksua ja tavaraakin kulkee yllättävän paljon

Pyörällä kaupassa käyminen on terveellistä, nopeaa ja tavaraakin mahtuu yllättävän paljon. Ostoksia voi pakata reppuun, tarakalle, koriin tai pyörään hankittaviin sivulaukkuihin. Lastipyörällä tai peräkärrillä isonkin perheen ostokset kulkevat helposti. Tiesitkö että lastipyöriä voi Jyväskylässä lainata ilmaiseksi Lastipyörälainaamosta?

Myös kaupoille on kannattavaa edistää asiointia fillarilla. Esim. keskustan kauppakeskuksissa pyörällä kulkevat tuottavat nykyisin liikevaihdosta noin 15 % – ja osuutta voisi merkittävästi kasvattaa. Tutkimusten mukaan kaupoille pyöräparkit tuottavat pysäköintineliötä kohden moninkertaisesti autoparkkeihin verrattuna. Pyörällä kulkeminen on edullisimpia kulkumuotoja, joten rahaa jää enemmän paikalliseen kulutukseen.

Lisätietoja pyörällä kauppaan kulkemisen hyödyistä ja vaikutuksista:

Alennukset pyörällä kulkeville Pyöräilyviikolla

Monet liikkeet tarjoavat pyörällä kulkeville alennuksia ja etuja Pyöräilyviikon aikana.

Kyllä pyörille -kampanja Jyväskylässä

JYPS ja Jyväskylä kaupunki järjestävät Kyllä pyörille -kampanjaa. Kamppiksella tavoitellaan sitä, että entistä useammat ihmiset kulkisivat fillarilla kauppaan, liikkeisiin, kaupungin toimipisteisiin ja muille asioille.

Kampanjassa Jyväskylän yrityksillä, kaupoilla, liikkeillä ja muilla organisaatioilla on mahdollisuus kiinnittää ikkunaansa tai oveensa Kyllä pyörille -tarra. Tarra viestii positiivisesta suhtautumisesta pyörällä kulkemiseen.

Kamppikseen on ilmoittautunut tähän mennessä yli 60 liikettä. Pyörällä kauppaan -päivä on erinomainen tilaisuus vierailla esimerkiksi näissä liikkeissä fillarilla!

Ilmainen fillariaamiainen Jyväskylän satamassa Pyörällä töihin -päivänä tiistaina 7.5.2019 klo 7–10

Pyöräilyviikon Pyörällä töihin -päivän kunniaksi on tarjolla ilmainen kaurapuuroaamiainen kahveineen 300 ensimmäiselle töihin fillaroivalle! Aamupala katetaan Jyväsjärven sataman Suomen Suvi -laivaan.

Kaurapuuro on Hinkkalan Kartanon herkullista gluteenitonta sekä kahvi ja tee Reilua kauppaa.

Lisäksi tapahtumasta saa ilmaa renkaisiin, öljyä ketjuun ja tietoa pyörällä kulkemisesta, voi liittyä JYPSin jäseneksi kampanjahintaan sekä ostaa I Cycle JKL -teepaitoja.

Tapahtuman järjestävät JYPS / Kyllä pyörille -hanke ja Jyväskylän kaupunki. Puurotarvikkeet on lahjoittanut Hinkkalan Kartano. Aamupalan laittaa Päijänne-risteilyt Hilden ja kustantaa Liikenneturva.

Tervetuloa aamiaiselle – ja kiitos kun kuljet pyörällä!

Halutessasi voit ilmoittautua mukaan ja kutsua kavereitasi aamiaiselle kanssasi Facebookissa.

Risto Hautala ja Maarit Mäkäräinen huuhtoivat fillaripullingin SM-kultaa 2018

Pole & Stark Fillaripulling poljettiin Pyöräilyviikon Fillarifestareilla sunnuntaina 6.5. Fillaripullingissa vedetään pyörän perässä raskasta painoketjua. Tavoite on vetää painoketju noin 30 metrin matka maaliin asti. Kisa poljetaan pudotuskisana pareittain. Parista pääsee jatkoon joko pidemmälle polkenut tai, jos molemmat pääsevät maaliin asti, nopeammin maaliin vetänyt.

Jyväskyläläiseltä POLE Bicyclesiltä saatiin 2 kpl yksivaihteisia Sarvi-pyöriä tapahtumaan. Tekniikkavastaava Jarkko Heikkilä kiinnitti pyörien perään reilut 20 metriä ja lähemmäs 60 kiloa Starkin lahjoittamaa kettinkiä.

Pole Sarvet valmiina koitokseen! Polet kestivät armottoman vääntämisen ongelmitta, vain ketjuja piti välillä kiristää.

Osallistujat

Kisaan ilmoittautui 19 osallistujaa, 5 naista ja 14 miestä.

Naisten sarjaan ilmoittautuivat Anne Hautala, Reetta Tenhu, Strider Suomen Maarit Mäkäräinen sekä JYPSin kaksikko Pilvi Laukkanen ja Essi Silokunnas.

Miehissä mukaan lähtivät viime vuoden voittaja Simo Penttinen, Simon Reinhold, Juha Keurulainen, Risto Hautala, Versonan Timo Hämäläinen, JAPA ry:n Juha Vuorikko, Itä-Päijänteen Rastin Heikki Peltonen, Vaajakosken Terän Petteri Huikko sekä JYPSin kova kuusikko Janne Henttonen (viime vuoden 3:s), Joel Juutinen, Hannu Järvistö, Atte Niittykangas, Juho Pehkonen ja Timo Ruokonen.

Osallistujia kuuntelemassa ohjeita.

Naisten sarja

Naisten sarjan ekassa vedossa kilvoittelivat Anne Hautala ja Pilvi Laukkanen. Pilvi polki jatkoon ja samalla finaaliin. Toisessa vedossa olivat vastakkain Maarit Mäkäräinen ja Essi Silokunnas, heistä Maarit nappasi jatkopaikan. Voittoon polkeneista Maarit Mäkäräinen arvottiin ylimääräiselle karsintakierrokselle viidettä osallistujaa Reetta Tenhua vastaan. Maarit kiskoi itsensä tästäkin kamppailusta jatkoon eli finaaliin Pilvi Laukkasen seuraksi.

Essi Silokunnas ja Maarit Mäkäräinen vastakkain.

Ensimmäisissä vedoissa hävinneistä Anne Hautalasta, Essi Silokunnaasta ja Reetta Tenhusta arvottiin pronssiotteluun Essi Silokunnas ja Reetta Tenhu. JYPSin Essi nappasi kamppailussa pronssisijan niukalla erolla.

Finaalissa kohtasivat Strider Suomen Maarit Mäkäräinen ja JYPSin Pilvi Laukkanen. Maarit oli hieman vahvempi ja nappasi ykköstilan sekä samalla vuoden 2018 Fillaripullingin Suomen mestaruuden.

Maarit Mäkäräinen (oikealla) polkemassa fillaripullingin Suomen mestaruuteen. Pilvi Laukkanen sijoittui toiseksi.

Miesten sarja

Miesten ensimmäisellä kierroksella kohtasivat Juha Vuorikko ja Joel Juutinen, Timo Hämäläinen ja Hannu Järvistö, Juha Keurulainen ja Atte Niittykangas, Risto Hautala ja Timo Ruokonen, Juho Pehkonen ja Simon Reinhold sekä Petteri Huikko ja Heikki Peltonen. Näistä jatkoon polkivat Juha Vuorikko, Timo Hämäläinen, Atte Niittykangas, Simon Reinhold, Risto Hautala ja Heikki Peltonen. Suoraan toiselle kierrokselle pääsivät viime vuoden voittaja Simo Penttinen ja pronssimitalisti Janne Henttonen.

Timo Hämäläinen kiskoi niukasti Hannu Järvistöä pidemmälle.

Toisella kierroksella kohtasivat Janne Henttonen ja Juha Vuorikko, Timo Hämäläinen ja Atte Niittykangas, Simon Reinhold ja Risto Hautala sekä Simo Penttinen ja Heikki Peltonen. Tiukkojen kamppailuiden jälkeen välieriin väänsivät Janne Henttonen, Atte Niittykangas, Risto Hautala ja Simo Penttinen.

Risto Hautala nappaa jatkopaikan. Simon Reinhold voi vain todeta tilanteen.

Ensimmäinen välierä oli viime vuoden pronttimitalisti Janne Henttosen ja Atte Niittykankaan koitos. Niittykangas polki kisan ensimmäisen full pullin eli ketjun aivan suoraksi ja samalla itsensä finaaliin.

Toisessa välierässä mittelivät vuoden 2017 Suomen mestari Simo Penttinen ja jo alkukierroksilla säväyttänyt Risto Hautala. Tässä välierässä nähtiinkin parin vuoden kisahistorian pisin kiskaisu, kun Hautala hinasi painoketjua noin 2 metriä täyttä vetoa pidemmälle.

Pronssiotteluun päätyivät Simo Penttinen ja JYPSin Janne Henttonen. Penttinen sai hieman hyvitystä välierätappiolleen, kun hän polki itselleen SM-pronssia.

Keskittyneet ilmeet Janne Henttosella ja Simo Penttisellä.

Finaalissa kohtasivat kisassa ketjua pisimmälle vetäneet Atte Niittykangas ja Risto Hautala. Kultamitalitaistossa ei nähty enää aivan välierien mittaisia vetoja, mutta Risto Hautala polki juuri ketjun suoraksi ja itsensä Suomen mestaruuteen. JYPSin Atte Niittykangas sijoittui toiseksi.

Risto Hautala (oikealla) polkemassa Suomen mestaruuteen.

Tulokset

Naiset

1. Maarit Mäkäräinen, Strider Suomi

2. Pilvi Laukkanen, JYPS

3. Essi Silokunnas, JYPS

4.–5. Reetta Tenhu ja Anne Hautala

Essi Silokunnas, Maarit Mäkäräinen ja Pilvi Laukkanen.

Miehet

1. Risto Hautala

2. Atte Niittykangas, JYPS

3. Simo Penttinen

4. Janne Henttonen, JYPS

5.–8. Juha Vuorikko, JAPA, Timo Hämäläinen, Versona, Simon Reinhold, Heikki Peltonen, Itä-Päijänteen Rasti

9.–14. Joel Juutinen, JYPS, Hannu Järvistö, JYPS, Juha Keurulainen, Juho Pehkonen, JYPS, Timo Ruokonen, JYPS, Petteri Huikko, Vaajakosken Terä

Simo Penttinen, Risto Hautala ja Atte Niittykangas.

Lisää kuvia

Lisää Touho Häkkisen ottamia kuvia löytyy täältä.