Artikkelit

Tiedote: Liikuntapääkaupunki Jyväskylässä vietetään Pyöräilyviikkoa 5.–13.9.2020

Tiedote 3.9.2020

Liikuntapääkaupunki Jyväskylässä vietetään Pyöräilyviikkoa 5.–13.9.2020

Tänäkin vuonna Pyöräilyviikko johdattaa kulkemaan fillarilla. Koronatilanteen vuoksi viikko siirrettiin toukokuulta syyskuulle ja ohjelmaa on hieman supistettu, mutta edelleen Jyväskylän viikko on Suomen laajin ja monipuolisin. 18. kertaa järjestettävään Pyöräilyviikkoon sisältyy noin 45 tapahtumaa.

Viikon tavoitteena on lisätä pyörällä kulkemista. Pyöräilyviikon suojelijana toimii tällä kertaa Ilmavoimien komentaja Pasi Jokinen.

Kuvasuunnistusta, retkiä, lenkkejä ja oppia

Viikon ohjelmassa on runsaasti lenkkejä ja retkiä sekä asfaltilla että maastossa. Fillarilla ajetaan niin päivällä kuin valojen kanssa pimeällä. Myös retkipyöräilyyn on saatavilla oppia, kun maailmanympäripyöräilijä Taneli Roininen saapuu kertomaan reissustaan ja vetämään yön yli retken.

Suosittu Jyväskylän Kuvasuunnistus haastaa kävelemään tai pyöräilemään sekä etsimään kaupungin nähtävyyskohteita sunnuntaina 6.9. klo 12–16.

Maanantaina 7.9. ohjelma keskittyy fiksuun toimintaan liikenteessä. Klo 16–17 pidetään webinaari uuden tieliikennelain vaikutuksista ja klo 18–19.30 syvennytään kaupunkipyöräilykoulutukseen.

Fillarilla töihin, kouluun, treeneihin ja kauppaan

Viikolla on useita valtakunnallisia teemapäiviä, esimerkiksi Pyörällä töihin 8.9., Pyörällä kouluun 9.9., Pyörällä treeneihin 10.9. ja Pyörällä kauppaan 11.9. Pyöräilyviikko, JYPS ja Jyväskylän kaupunki haastavat kaikki keskisuomalaiset sekä yritykset, yhdistykset ja koulut päivien viettämiseen.

Pyörällä kulkeminen on useimmilla matkoilla helppoa ja nopeaa. Myös tavarat kulkevat mukana repussa, laukussa, peräkärryssä tai lastipyörässä. Sähköpyörällä matkat vielä pitenevät sekä nopeutuvat ja tavaran kuljettaminen helpottuu entisestään.

Pyöräilyn edistämiseksi työnantajien kannattaa palkita polkevia työntekijöitään, niin paljon hyötyjä fillaroinnista saadaan. Lasten vanhemmat voivat kannustaa pyöräilyyn esimerkiksi vähentämällä tarpeettomia koulukuskauksia. Liikekiinteistöt voivat edesauttaa pyöräilyä investoimalla pyöräparkkeihin.

Pyörällä kulkevia kiitetään tiistaina 8.9. ilmaisella aamiaisella. Aamupala katetaan sataman Suomen Suvi -laivaan.

Kyllä pyörille ja kestävää matkailua

Valtioneuvoston päätöksen mukaan pyörämatkojen määrää pyritään lisäämään 30 % vuoteen 2030 mennessä. Jyväskylän kaupungin pyöräilynedistämisohjelmassa tavoitellaan pyöräilyn kulkutapaosuuden kaksinkertaistamista vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteiden saavuttaminen toisi mittavat taloudelliset hyödyt. WHO:n mukaan jokainen uusi pyörällä liikkuva säästää yhteiskunnan terveysmenoja 0,7 € ajettua kilometriä kohden. Liikenne- ja viestintäministeriö on laskenut, että kävely- ja pyörämatkojen lisääminen 20 prosentilla toisi 4 miljardin euron terveyshyödyt.

Fillarilla kulkemisen edistämiseen ja pyöräilyolosuhteisiin paneudutaan Kyllä pyörille -seminaarissa ja Vaikuttajien Pyöräilyllä torstaina 10.9. Seminaarissa ja retkellä kuullaan Suomen parhaista pyöräilyn edistämisen käytännöistä.

Perjantaina 11.9. kestävän matkailun seminaari pureutuu erityisesti pyörämatkailun huimiin mahdollisuuksiin.

Fillaripäivät Jyväskylän keskustassa 12.–13.9.

Pyöräilyviikko päättyy Fillaripäiviin Jyväskylän keskustassa. Konsertteja ja isoja messuja ei tällä kertaa järjestetä, mutta tarjolla on kuitenkin esimerkiksi pyörien esittelyjä ja koeajoja, Jyväskylän 10. Pyöräparaati, tanssi-, fillaritrial- ja BMX-esityksiä, pyöräily- ja liikuntakirppis sekä huippuhauska fillaripullingin MM-kisa. Fillaripäivät järjestetään yhteistyössä Muotipäivien kanssa.

Toimintaohjeita koronan varalta

Pyöräilyviikonkin tapahtumiin voi osallistua vain täysin terveenä ja oireettomana. Osallistujia muistutetaan lisäksi hyvästä hygieniasta ja riittävistä etäisyyksistä.

Lähes kaikki tapahtumat pidetään ulkona. Sisätapahtumien eli kahden seminaarin osallistujamäärät on rajoitettu 50:een ja ne pidetään väljissä tiloissa. Yksittäisissä tapahtumissa on lisäksi omia ohjeistuksiaan.

Pyöräilyviikon järjestäjät

Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS on viikon pääjärjestäjä yhteistyökumppaninaan Jyväskylän kaupunki. Muita järjestäjiä ovat esimerkiksi JAPA, Liikenneturva ja Sisä-Suomen poliisilaitos. Viikon rahoittavat pääasiassa Jyväskylän kaupunki sekä Liikenne- ja viestintävirasto. Viikko sisältyy JYPSin Kyllä fillareille -hankkeeseen, joka toteutetaan liikkumisen ohjauksen valtion avulla.

Viikon koko ohjelmaan voi tutustua sivuilla www.pyorailyviikko.fi. Infoa on kattavasti myös Facebookissa: www.facebook.com/Pyorailyviikko.

Lisätietoja

  • projektipäällikkö Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195
  • fiksun liikkumisen koordinaattori Kati Kankainen, Jyväskylän kaupunki, kati.kankainen (ät) jkl.fi, 014 266 8063

Jyväskylän Pyöräilyviikko kannustaa loikkaamaan satulaan 4.–12.5.2019

Jyväskylän kaupunki
Tiedote viestimille 26.4.2019

Jyväskylän Pyöräilyviikko kannustaa loikkaamaan satulaan 4.–12.5.

Suomen huikeinta ja suosituinta Pyöräilyviikkoa vietetään Jyväskylässä. 17. kertaa järjestettävän Jyväskylän Pyöräilyviikon ohjelma tarjoaa nähtävää ja koettavaa jokaiseen makuun. Viikolla on tarjolla pyöräilyteemaista ohjelmaa yhteensä 61 tapahtuman verran.

Pyöräilyviikon suojelijana toimii Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen. Hämäläinen avaa viikon lauantaina 4.5. klo 12 kävelykadulla.

Fillarifestarit Jyväskylän keskustassa 4.–5.5.

Pyöräilyviikko käynnistyy vauhdikkaasti kaksipäiväisillä Fillarifestareilla. Festarit alkavat jo perjantaina hyväntekeväisyyspyöräilyllä, jossa poljetaan kuntopyörillä yön yli. Tapahtuman tukijat lahjoittavat jokaisesta poljetusta kilometristä yhden euron Lasten Syöpäsäätiö Aamulle ja Sylva ry:lle.

Lauantaina kävelykadulla on tarjolla muun muassa Pyöräily ja hyvinvointi -messut, Emma Salokosken ja Panssarijunan ilmaiskonsertit, mentalisti Jose Ahosen esitys sekä useat huimat BMX- ja fillaritrial-näytökset.

Lauantaina klo 13–14 juhlitaan keskustan kaduilla perinteisessä Pyöräparaatissa. Paraatissa ovat mukana muun muassa yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen ja Jyväskylän vuoden 2019 lapsipyöräilypormestari Venla Vienola. Paraatiin osallistuakseen tarvitsee vain oman polkupyörän.

Sunnuntaina festarit jatkuvat Kauppakadun pihakadulla Kirkkopuiston laidalla. Festareihin sisältyvät esimerkiksi Pyöräilykirppis ja lasten taitoajorata. Leikkimielinen ja näyttävä Jopo & Stark Fillaripulling eli samalla pyöräpullingin SM-kisa haastaa osallistujat kiskomaan pyörällä painoketjua 30 metrin verran.

Kyllä pyörille -seminaari ja Vaikuttajien Pyöräily maanantaina 6.5.

Pyörällä kulkemisen edistämiseen ja pyöräilyolosuhteisiin paneudutaan erityisesti Kyllä pyörille -seminaarissa ja Vaikuttajien Pyöräilyllä maanantaina 6.5. Seminaarissa kuullaan Suomen parhaista pyöräilyn edistämisen käytännöistä, koulumatkapyöräilyn turvallisuudesta sekä Jyväskylän pyöräilyolosuhteiden haasteista ja tulevista hankkeista. Seudun päättäjät on kutsuttu omakohtaiselle Vaikuttajien Pyöräilylle.

Pyöräilyviikkoa järjestetään pyörällä kulkemisen edistämiseksi ja pyöräilyolosuhteiden parantamiseksi. Valtioneuvoston päätöksen mukaan pyörämatkojen määrää pyritään lisäämään 30 % vuoteen 2030 mennessä. Jyväskylän pyöräilynedistämisohjelmassa tavoitellaan pyöräilyn kulkutapaosuuden kaksinkertaistamista vuoteen 2025 mennessä.

WHO:n mukaan jokainen uusi pyörällä kulkeva säästää yhteiskunnan terveysmenoja 0,7 € ajettua kilometriä kohden. Liikenne- ja viestintäministeriö on laskenut, että kävely- ja pyörämatkojen lisääminen 20 prosentilla toisi yhteiskunnalle 4 miljardin euron terveyshyödyt.

Pyörällä töihin, kouluun ja kauppaan

Viikolla on useita teemapäiviä, esimerkiksi Pyörällä kauppaan 7.5., Pyörällä kouluun 8.5. ja Pyörällä kauppaan 10.5. Pyöräilyviikko, JYPS ja Jyväskylän kaupunki haastavat kaikki keskisuomalaiset sekä yritykset, yhdistykset ja koulut päivien viettoon!

Yrityksiä kannustetaan palkitsemaan pyörällä kulkevia työntekijöitään. Lasten vanhemmat voivat kannustaa pyöräilyyn esimerkiksi vähentämällä tarpeettomia koulukuskauksia. Liikkeet voivat osallistua vaikkapa fillariparkkeja kehittämällä.

Pyörällä kulkevia kiitetään tiistaina 7.5. ilmaisella fillariaamiaisella. Puuroaamupala katetaan Jyväsjärven sataman Suomen Suvi -laivaan. Myös yliopistolla on tarjolla ilmainen aamiainen.

Katso koko viikon ohjelma: www.pyorailyviikko.fi. Infoa on kattavasti myös Facebookissa: www.facebook.com/Pyorailyviikko.

Pyöräilyviikon järjestäjät

Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry ja Jyväskylän kaupunki ovat viikon pääjärjestäjät. Muita järjestäjiä ovat esimerkiksi JAPA ry, Liikenneturva ja Sisä-Suomen poliisilaitos. Viikon rahoittavat pääasiassa Jyväskylän kaupunki sekä Liikenne- ja viestintävirasto. Viikko sisältyy JYPSin Kyllä pyörille -hankkeeseen, joka toteutetaan liikkumisen ohjauksen valtionavulla.

Lisätiedot

  • projektipäällikkö Teemu Tenhunen, JYPS, pj (at) jyps.fi, 041 544 2195
  • fiksun liikkumisen koordinaattori Kati Kankainen, Jyväskylän kaupunki, kati.kankainen (at) jyvaskyla.fi, 014 266 8063

Tiedote: Jyväskylän Pyöräilyviikko innostaa polkemaan 5.–13.5.2018

Tiedote viestimille 24.4.2018

Jyväskylän Pyöräilyviikko innostaa polkemaan 5.–13.5.2018

Suomen monipuolisinta, näyttävintä ja suosituinta Pyöräilyviikkoa vietetään Jyväskylässä 5.–13.5. Viikon valtakunnallisena teemana on tänä vuonna ”Pyörällä kauppaan”. Jo 16:tta kertaa järjestettävän Jyväskylän Pyöräilyviikon ohjelma tarjoaa nähtävää ja koettavaa jokaiseen makuun. Viikon jokaisena päivänä on tarjolla lukuisia pyöräilyteemaisia tapahtumia sekä koko viikon kestäviä kampanjoita ja kilpailuita. Jyväskylän Pyöräilyviikon 2018 suojelijana toimii liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, joka avaa Pyöräilyviikon lauantaina 5.5. klo 12 Kompassilla.

Fillarifestarit lauantaista sunnuntaihin 5.–6.5.

Pyöräilyviikko avataan kaksipäiväisillä Fillarifestareilla. Fillarifestarit käynnistyvät jo perjantain 4.5. puolella Team Rynkeby –hyväntekeväisyyspyöräilyllä, jossa Kompassin lavalla poljetaan kuntopyörillä koko yö lauantaiaamuun asti. Lauantaina 5.5. kävelykadulla on tarjolla esimerkiksi Pyöräily ja hyvinvointi -messut, ilmaiskonsertteja, pyörähuutokauppa, fillaritrial-näytös ja pyöränhuoltoa. Iltapäivällä kello 13 alkaen juhlinta jatkuu Jyväskylän kaduilla jo perinteeksi muodostuneessa Pyöräparaatissa.

Sunnuntaina 6.5. Fillarifestarit jatkuvat Kauppakadun pihakadulla. Pihakadun festareihin sisältyvät esimerkiksi lasten tarinapyöräily, pyöränhuoltokurssi ja fillarijumppa. Leikkimielinen ja hauska Pole & Stark Fillaripulling haastaa osallistujat vetämään pyörän mukana painoketjua.

Joka päivä jotain opittavaa ja koettavaa pyöräilystä

Fillarifestarien jälkeenkin toimintaa on joka päivä. Maanantaina 7.5. edistetään pyöräilyolosuhteita Keski-Suomi pyöräilee -seminaarilla ja Vaikuttajien Pyöräilyllä. Tiistainaamuna 8.5. työmatkapyöräilijöille tarjotaan Jyväsjärven satamassa ilmainen fillariaamiainen. Keskiviikon 9.5. Pyörällä kouluun -päivä innostaa koululaisia fillaroimaan kouluun ja illalla järjestettävä kaupunkipyöräilykoulutus vinkkailee viisaita tapoja kulkea liikenteessä pyörällä. Torstaina 10.5. kisataan maastopyörillä Harju MTB:ssä ja perjantaina 11.5. nautitaan valon lisääntymisestä Yöpyöräilyllä. Lauantaina 12.5. suunnistetaan Fillarirogainingissa, ja Pyöräilyviikon päättää suosittu Kuvasuunnistus sunnuntaina 13.5.

Koko ohjelma löytyy sivuilla www.pyorailyviikko.fi.

Pyöräilyviikolla edistetään pyöräilyä ja pyöräilyolosuhteita

Pyöräilyviikkoa järjestetään pyörällä kulkemisen edistämiseksi ja pyöräilyolosuhteiden parantamiseksi. Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan pyörämatkojen määrää pyritään lisäämään 30 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Jyväskylän pyöräilynedistämisohjelmassa tavoitellaan pyöräilyn kulkutapaosuuden kaksinkertaistamista vuoteen 2025 mennessä.

Pyörällä liikkumisen edistäminen on erittäin kannattavaa. Helsingissä tehdyn tutkimuksen perusteella yksi pyöräilyyn investoitu euro tuo yhteiskunnalle takaisin jopa kahdeksan euroa. WHO:n mukaan jokainen uusi pyörällä liikkuva säästää yhteiskunnan terveysmenoja 0,7 euroa ajettua kilometriä kohden. Liikenne- ja viestintäministeriö on laskenut, että kävely- ja pyörämatkojen lisääminen 20 prosentilla toisi yhteiskunnalle neljän miljardin euron terveyshyödyt.

Pyöräilyviikon järjestäjät

Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ja Jyväskylän kaupunki ovat Pyöräilyviikon viikon pääjärjestäjät. Muita järjestäjiä ovat esimerkiksi JAPA, Liikenneturva ja Sisä-Suomen poliisilaitos. Viikon rahoittavat pääasiassa Jyväskylän kaupunki ja Liikennevirasto. Viikko sisältyy JYPSin Pyöräilyn uudet tuulet -hankkeeseen, joka toteutetaan liikkumisen ohjauksen valtionavulla.

Lisätietoja

  • Projektipäällikkö Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195
  • Projektikoordinaattori Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen (ät) jyps.fi, 040 7780 541
  • Fiksun liikkumisen koordinaattori Kati Kankainen, Jyväskylän kaupunki, kati.kankainen (ät) jkl.fi, 014 266 8063
  • www.pyorailyviikko.fi

Tiedote: Pyöräilyviikko tulee jälleen 6.–14.5. Jyväskylän seudulla

Tiedote viestimille 28.3.2017

Pyöräilyviikko tulee jälleen 6.–14.5. Jyväskylän seudulla

Suomen laajinta, näyttävintä ja suosituinta Pyöräilyviikkoa vietetään Jyväskylän seudulla. Jo 15:ttä kertaa järjestettävän Jyväskylän seudun Pyöräilyviikon ohjelma koostuu yli 50 tapahtumasta. Viikon valtakunnallisena teemana on tänä vuonna ”Pyörällä kulkee kaikki”.

Fillarifestarit lauantaista sunnuntaihin 6.–7.5.

Pyöräilyviikko avataan kaksipäiväisillä Fillarifestareilla. Fillarifestarit alkavat perjantain puolella Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyllä. Kompassille pystytettävällä lavalla poljetaan kuntopyörillä yli yön, lauantaiaamuun asti. Päivällä kävelykadulla on tarjolla esimerkiksi Pyöräilymessut, pyöräilyaiheisia ilmaiskonsertteja, pyörähuutokauppa, fillaritrial-näytöksiä ja pyöränhuoltoa. Iltapäivää juhlistaa Jyväskylän kaduilla jo perinteeksi muodostunut Pyöräparaati.

Sunnuntaina Fillarifestarit jatkuvat Kauppakadun pihakadulla. Pihakadun festareihin sisältyvät esimerkiksi pyöräpuistopiknik, pyörien koeajotilaisuus ja fillarijumppa.

Paljon toimintaa viikon jokaisena päivänä

Fillarifestarien jälkeenkin toimintaa on joka päivä. Maanantaina vietetään Pyörällä kauppaan -päivää. Illalla edistetään pyöräilyolosuhteita Vaikuttajien Pyöräilyllä ja keskustelutilaisuudella. Tiistainaamuna työmatkapyöräilijöille tarjotaan Jyväsjärven satamassa ilmainen fillariaamupala. Keskiviikkona kuljetaan Pyörällä kouluun ja palautellaan mieliin, että kouluun fillarointi on erinomaista hyötyliikuntaa!

Perjantaina 12.5. nautitaan valon lisääntymisestä Yöpyöräilyllä. Lauantaina 13.5. Harjulla kilvoitellaan maastopyöräkisassa. Viikko päättyy Kuvasuunnistukseen sunnuntaina 14.5.

Koko ohjelma julkaistaan huhtikuun alussa sivuilla www.pyorailyviikko.fi.

Pyöräilyviikolla edistetään pyöräilyä ja pyöräilyolosuhteita

Pyöräilyviikkoa järjestetään pyörällä kulkemisen edistämiseksi ja pyöräilyolosuhteiden parantamiseksi. Pyöräily on liikennemuoto, jonka osuutta matkoista kannattaa merkittävästi lisätä. Pyörällä kulkeminen esimerkiksi parantaa ihmisten terveyttä, vähentää päästöjä ja säästää tilaa.

Pyörällä liikkumisen edistäminen on kunnille erittäin kannattavaa. Helsingissä tehdyn tutkimuksen perusteella yksi pyöräilyyn investoitu euro tuo yhteiskunnalle takaisin jopa 8 €. WHO:n mukaan jokainen uusi pyörällä liikkuva säästää yhteiskunnan terveysmenoja 0,7 € ajettua kilometriä kohden.

Pyöräilyviikon järjestäjät

Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ja Jyväskylän kaupunki ovat viikon pääjärjestäjät. Muita järjestäjiä ovat JAPA, Liikenneturva, Sisä-Suomen poliisilaitos ja Jekku. Viikon rahoittavat pääasiassa Jyväskylän kaupunki ja Liikennevirasto. Viikko sisältyy JYPSin Keski-Suomi pyöräilee -hankkeeseen, joka toteutetaan liikkumisen ohjauksen valtionavulla.

Lisätietoja:

  • Projektipäällikkö Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195
  • Projektikoordinaattori Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen (ät) jyps.fi, 040 7780 541
  • Liikenteenohjausinsinööri Heikki Vikki, Jyväskylän kaupunki, heikki.vikki (ät) jkl.fi, 014 266 0547

Pyöräilyviikon ohjelma on julkaistu!

touho 5000450Jyväskylän seudun Pyöräilyviikon koko ohjelma on valmistunut ja julkaistu! Ohjelma sisältää ennätykselliset 57 tapahtumaa eli keskimäärin yli 6 tapahtumaa päivää kohden.

Tutustu ohjelmaan sivulla www.pyorailyviikko.fi/ohjelma ja merkitse kiinnostavimmat tapahtumat heti kalenteriisi!

Pyöräilyviikon paperiset ohjelmaesitteet ovat jaossa tiistaista 28.4. alkaen. Voit käydä noutamassa esitteen itsellesi esimerkiksi seuraavista paikoista: Ride Cycle Store, Pole, Kona Store, Laakkonen, Halonen JyväskyläStark, Delotec, Kansalaistoiminnankeskus Matara, Jyväshovi, Bar & Cafe Social House,  Suomen käsityön museo, K-Market JälkkäriAsko, SATS JyväskyläSilkkisiipiJyväskylän pääkirjastoPalvelupiste Hannikainen ja Jyväskylä-neuvonta.

Tiedote: Kaikki loikkaavat satulaan Jyväskylän seudun Pyöräilyviikolla 9.–17.5.!

Jyväskylän kaupunki

Kaupunkirakenne

Tiedote viestimille 23.4.2015

Kaikki loikkaavat satulaan Jyväskylän seudun Pyöräilyviikolla 9.–17.5.!

Suomen laajinta, näyttävintä ja suosituinta Pyöräilyviikkoa vietetään Jyväskylän seudulla 9.–17.5. Seudun 13. Pyöräilyviikkoon sisältyy ennätykselliset 56 tapahtumaa. Paria poikkeusta lukuun ottamatta tapahtumat ovat ilmaisia ja kaikille avoimia. Pyöräilyviikon suojelijana ja avaajana toimii Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto. Valtakunnallisena teemana on tänä vuonna ”Ilo irti työmatkasta!”.

Pyöräilyviikon We Cycle JKL! -­päätapahtumapäivä 9.5.

Touho2453Pyöräilyviikko avataan Jyväskylän keskustassa lauantaina 9.5. huikealla We Cycle JKL! ­–päivällä, johon sisältyy 16 osatapahtumaa. Pyöräilymessut ja muu toiminta täyttävät koko kävelykadun. Kompassilla päästään nauttimaan päivän aikana kolmesta pyöräilyyn liittyvästä ilmaiskonsertista. Mölyapinat soittaa erityisesti lapsille ja perheille tarkoitettua musiikkia. Toisena esiintyjänä on Tilhet, pajut ja muut, jonka YleX on valinnut Vuoden debytantiksi. Pääesiintyjänä pyöräbiisejä revittelee tunnettu reggae­artisti Raappana.

Rennon meiningin ja jopa tuhannen osallistujan Pyöräparaati kiertää useilla kaduilla. Tuttuun tapaan paraatissa on mukana monenlaisia pyöriä, useita livemuusikoita sekä tällä kertaa jopa pyöräsauna! Päätapahtumapäivään sisältyvät myös mm. pyörähuutokauppa, pyöräilykirppari, parkour­esitys, Jyväskylän pyöräilynedistämisohjelman julkaiseminen ja pyöräilytarinat maailmalta.

Pyöräily kohtaa kulttuurin äitienpäivänä 10.5.

Toiminta jatkuu heti sunnuntaina 10.5.: yhdeksän osatapahtuman Pyöräily kohtaa kulttuurin on ensimmäinen iso tapahtumakokonaisuus Kauppakadun uudella pihakatuosuudella. Tarjolla on fillaritrial­näytöksiä, Emilia Lajusen kansanmusiikkiesityksiä, pyörien koeajoa, pyöräilyaiheisten satujen kerrontaa, katuajokoulutus, kursseja pyöränhuoltoon, retkipyöräilyyn ja maantiepyöräilyyn, perhepyöräretki… Kahvila Muisto tarjoaa keksit ja Reilu kauppa kahvit sadalle ensimmäiselle pyörällä saapuvalle äidille ja perheenjäsenille.

Ketjua riittää koko viikoksi!

Pyöräilyviikon ohjelma ei lopu avausviikonloppuun, vaan poljettavaa riittää joka päivä. Palokkajärven ympäriajossa kierretään järveä viikon ajan omien aikataulujen mukaan. Eniten ajaneet palkitaan ja osallistujien kesken arvotaan mm. Kona Storen hybridipyörä. Koko viikon on käynnissä myös pyöräilyaiheinen valokuvauskisa. Vaikuttajat on kutsuttu 11.5. Vaikuttajien Pyöräilyyn, jonka jatkoksi samana iltana esitellään Jyväskylän pyöräilynedistämisohjelmaa ja keskustellaan fillaroimisesta kaupunginkirjastolla. Pyöräilynedistämisohjelmasta julkaistaan tilaisuuden jälkeen tiedote osoitteessa http://urly.fi/pMJ.

Keskiviikkona 13.5. vietetään valtakunnallista Pyörällä kouluun -päivää, johon liittyen ajo-­ ja liikennetaitoja opetetaan tällä kertaa Tikan koululaisille. Torstaina 14.5. voi seurata 12. kertaa hurjasteltavaa Harjun maastopyöräkilpailua. Perjantaina 15.5. ajetaan leppoisa Yöpyöräily. Lauantain 16.5. ohjelmaan kuuluu jopa sinkkupyöräily! Pyöräilyviikko päättyy sunnuntaina 17.5. perinteiseen Kuvasuunnistukseen.

Työssäkäyvät ja urheilevat haastetaan fillaroimaan

Pyöräilyviikon järjestäjät haastavat sekä työssäkäyvät että urheilevat satulaan. Pyörällä töihin ­päivää vietetään tiistaina 12.5. Kaikki keskisuomalaiset työntekijät haastetaan fillaroimaan edes tänä päivänä! Jyväskylässä kannattaa kurvata aamulla töihin sataman kautta – 300 työmatkapyöräilijälle tarjotaan ilmainen aamupala.

Fillarilla treeneihin! ­haastekampanja on käynnissä koko viikon. Jokainen voi osallistua polkemalla treeneihin, urheiluseurat voivat myös ilmoittautua nettisivuilla mukaan. Esimerkiksi WHO:n mukaan jokainen uusi pyöräilijä tuottaa yhteiskunnalle 0,7 euroa poljettua kilometriä kohden. Ranskalaisen tutkimuksen mukaan jokainen työmatkapyöräilijä säästää terveydenhoitokuluja 1200 euroa vuodessa.

Suomen suurimpia pyöräilytapahtumia

Pyöräilyviikko on yksi Jyväskylän seudun suurtapahtumista. Viime vuonna viikko keräsi lähemmäs 15 000 osallistujaa. Pyöräilyviikko on Helsingin GoExpo­-messujen jälkeen Suomen toiseksi suurin pyöräilytapahtuma. Monia Pyöräilyviikon tapahtumia on kopioitu muualle Suomeen. Valtakunnalliset Pyörällä töihin­ ja Pyörällä kouluun ­päivät ovat saaneet alkunsa Jyväskylästä.

Pyöräilyviikko järjestetään Liikenneviraston liikkumisen ohjauksen valtionavulla ja Jyväskylän kaupungin tuella. Järjestelyistä kantaa päävastuun Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry ja kymmenkunta muuta toimijaa, muun muassa kaupunki, JAPA ry, Liikenneturva, Sisä-Suomen poliisilaitos ja Jyväskylän elävä kaupunkikeskusta ry.

Lisätiedot­

  • Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry, projektipäällikkö, Teemu Tenhunen, p. 041 544 2195, pj [at] jyps.fi ­
  • Liikenteenohjausinsinööri Sirpa Konttinen, Jyväskylän kaupunki, p. 014 266 5118, sirpa.konttinen [at] jkl.fi
  • www.pyorailyviikko.fi

 

Palokkajärven ympäriajossa 10.-18.5.2014, Pyörällä töihin -tapahtumassa 13.5.2014 ja Kuvasuunnistuksessa 18.5.2014 voit voittaa pyörän!

Ympariajo_2014_pieniUseissa Pyöräilyviikon tapahtumissa voi voittaa erinomaisia palkintoja!

Palokkajärven ympäriajo 10.–18.5.

Ympäriajoon osallistutaan pyöräilemällä omatoimisesti ja omien aikataulujen mukaan Palokkajärven ympäri merkittyä noin 10 kilometrin reittiä Pyöräilyviikon aikana. Ajetut kierrokset on ilmoitettava nettilomakkeella viimeistään 19.5.

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan pääarvontapalkintona Konan hybridimallinen pyörä. Muitakin palkintoja arvotaan ja myös eniten ajaneet palkitaan. Yli 65-vuotiaiden kesken arvotaan ylimääräisiä palkintoja.

Lisätietoja ympäriajosta löytyy täältä.

Pyörällä töihin -tapahtuma tiistaina 13.5. klo 7–10

pelagoPyörällä töihin -tapahtumassa Jyväskylän satamassa tiistaiaamuna tarjotaan ilmainen puuroaamupala, banaaneja ja kahvit 300 ensimmäiselle töihin pyöräilevälle! Lisäksi tarkistetaan pyörien kuntoa, turvamerkitään pyöriä ja palkitaan vielä erikseen töihin pyöräilevät Jyväskylän kaupungin työntekijät.

Kaikkien pyörällä tapahtumaan saapuvien kesken arvotaan Pelagon Bristol-niminen pyörä.

Lisätietoja tapahtumasta löytyy täältä.

Kuvasuunnistus_2013Jyväskylän XI Kuvasuunnistus sunnuntaina 18.5. klo 12–16

Tapahtumassa suunnistetaan rastikohteisiin Keskisuomalaisessa julkaistavien kuvien avulla. Rastikohteina toimii 12 Jyväskylän nähtävyyttä. Rastikohteet on kierrettävä pyörällä tai muuten lihasvoimalla.

Vähintään 6 rastia kiertämällä osallistuu palkintoarvontoihin. Pääarvontapalkintona kaikki 12 rastia osallistujien kesken arvotaan Ride Cycle Storen lahjoittama pyörä. Lisäksi tapahtumassa on kymmeniä muita arvontapalkintoja.

Lisätietoa tapahtumasta löytyy sivulta  www.pyorailyviikko.fi/kuvasuunnistus.

Tiedote: Jyväskylän seudun 12. Pyöräilyviikkoa vietetään 10.–18.5.2014

Jyväskylän kaupunki

Kaupunkirakennepalvelut

Tiedote viestimille 7.5.2014

Jyväskylän seudun 12. Pyöräilyviikkoa vietetään 10.–18.5.

Pyöräilyä kaikelle kansalle terveellisenä, turvallisena, edullisena, äänettömänä, saasteettomana ja kaupunkioloissa nopeana liikkumistapana markkinoiva Pyöräilyviikko käynnistyy lauantaina 10.5. Pyöräilyviikon järjestäjät haastavat jokaisen miettimään omia liikkumisen valintojaan ja suosittelevat aloittamaan esimerkiksi työ- tai kauppamatkan pyöräilemisestä.

Jyväskylän seudun Pyöräilyviikko on osa valtakunnallista tapahtumaviikkoa, jonka teemana on tänä vuonna ”Seniorit satulaan”. Aihetta tuodaan Jyväskylässä esille muun muassa Luhtisen ja Keltinmäen päiväkeskuksissa perjantaina 9.5. järjestettävissä Pyöräilyviikon ennakkotapahtumissa. Niillä halutaan aktivoida myös ikäihmisiä pyöräilemään ja pitämään siten toimintakykyään yllä.

Koko Jyväskylän seudun Pyöräilyviikon ohjelma koostuu 47 mielenkiintoisesta, pyöräilyaiheisesta tapahtumaa, jotka muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ovat maksuttomia. Koko ohjelma löytyy osoitteesta www.pyorailyviikko.fi

Lauantain 10.5. päätapahtuma tarjoaa jokaiselle jotakin

Pyöräilyviikon We Cycle JKL! –päätapahtumapäivää järjestetään lauantaina 10.5. kello 10.30–17 Jyväskylän kävelykeskustassa. Pyöräilyviikon virallisen avauksen lisäksi päivään mahtuu 15 muuta ohjelmanumeroa, kuten Pyöräilymessut, pyörähuutokauppa, pyöränhuoltotapahtuma, liikuntakirppari, pyöräpooloturnaus ja kuntopyöräkisa. Lisäksi mukana on erilaisia näytöksiä, esittelyitä ja jumppatuokioita. Kompassin esiintymislavalla nähdään tänä vuonna kolme tasokasta ilmaiskonserttia, joista odotetuimpana Jukka Pojan esiintyminen kello 16. Toisena artistina kello 14 nähdään pirteä Heidi Kyrö ja mielenkiintoinen Fillaripianisti esiintyy kello 11.

Kompassilta kello 13 starttaavaan pyöräparaatiin tavoitellaan tänä vuonna mukaan ainakin tuhatta pyöräilijää, yhdeksi heistä on jo lupautunut Pyöräilyviikon avaaja ja suojelija Jukka Poika. Tarinoista pitäville on kello 15–16 luvassa pyöräilytarinoita maailmalta, kertojina seikkailupyöräilijä ja kirjailija Matti Rämö sekä MM-tason BMX-pyöräilijä Outi Leinonen. Päätapahtumapäivä päättyy iloisiin jatkobileisiin, joiden kohokohtana on Jukka Pojan toinen keikka kello 23.

Iloista pyöräilymeininkiä riittää sunnuntaihin 18.5. saakka

Myös Pyöräilyviikon varrelle sijoittuu monta mielenkiintoista tapahtumaa. Palokkajärven ympäriajokisaa käydään koko Pyöräilyviikon ajan, samoin valokuvauskilpailuun voi valmistautua ottamalla pyöräilyä positiivisesti esille tuovia kuvia. Kankaan pyöräilypäivässä sunnuntaina 11.5. on myös tarjolla monenlaista pyöräilyaiheista mukavaa. Maanantaina 12.5. haastetaan Jyväskylän vaikuttajat pyöränsatulaan sekä pyöräilyaiheiseen paneelikeskusteluun.

Valtakunnallista Pyörällä töihin -päivää vietetään tiistaina 13.5. ja sen merkeissä Lutakon satamassa tarjoillaan työmatkapyöräilijöille ilmaista herkkuaamupalaa. Keskiviikkona 14.5. keskitytään muun muassa koulumatkapyöräilyyn, torstain 15.5. pyöräilyviikko-ohjelmassa ovat esimerkiksi Kankaalla järjestettävät pyöränhuolto- ja tuunauskurssit. Perjantaina 16.5. harrastetaan muun muassa yöpyöräilyä, lauantaina 17.5. on vuorossa Harjulla ajettava, jännittävä maastopyöräkisa. Pyöräilyviikon päättää sunnuntain 18.5. perinteikäs Kuvasuunnistuskisa, jossa Keskisuomalaisen vihjekuvien perusteella suunnistetaan pyöräillen rastilta toiselle.

Jyväskylän seudun Pyöräilyviikko järjestetään Liikenneviraston liikkumisen ohjauksen valtionavulla ja Jyväskylän kaupungin tuella. Järjestelyistä kantaa päävastuun Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry ja kymmenkunta muuta toimijaa, muun muassa Jyväskylän kaupunki, Liikenneturva, Sisä-Suomen poliisilaitos, JAPA ry ja Jyväskylän elävä kaupunkikeskusta ry.

Lisätiedot

– Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry, puheenjohtaja Teemu Tenhunen, p. 041 544 2195, pj[at]jyps.fi

– Liikenteenohjausinsinööri Sirpa Konttinen, Jyväskylän kaupunki, p. 014 266 5118, sirpa.konttinen[at]jkl.fi

Tiedote: Seniorit satulaan Jyväskylän päiväkeskuksissa Pyöräilyviikon ennakkotapahtumassa perjantaina 9.5.2014

Jyväskylän kaupungin vanhus- ja vammaispalvelut järjestää perjantaina 9.5. Jyväskylän seudun Pyöräilyviikon ennakkotapahtuman Luhtisen ja Keltinmäen päiväkeskuksissa. Pyöräilyviikon valtakunnallisena teeman on Seniorit satulaan!, joten päiväkeskuksissa aktivoidaan erityisesti senioreita pyöräilemään.

Fillaripianisti Aarno Paakkari esiintyy Luhtisen ja Keltinmäen päiväkeskuksissa 9.5.

Luhtisen päiväkeskuksessa (Ritopohjantie 23) järjestetään koko talon yhteinen ulkoilupäivä kello 9:30–11. Päivään ovat tervetulleita kaikki yhteislauluista ja fillaroinnista kiinnostuneet. Päiväkeskuksessa on esittelyssä Sakari Holman suunnittelema seniorinojapyörä, jota uskaliaimmat voivat kokeilla. 

Iltapäiväksi tapahtuma siirtyy Keltinmäen päiväkeskukseen (Keltinmäentie 15). Keltinmäessä on ohjelmaa kaikenikäisille kello 12–14.

Fillaripianisti viihdyttää

Molemmissa päiväkeskuksissa esiintyy fillaripianisti Aarno Paakkari, joka yhdistää musisoinnissaan hauskalla tavalla polkupyörän ja pianon.

Lisätietoja

Jyväskylän kaupungin Vanhus- ja vammaispalvelujen palvelupäällikkö Eila Ahvenainen, 014 266 3687.

Lahjoita Pyöräilyviikolla tarpeeton pyörä opiskelijalle 100 pyörää -kampanjaan!

100pyoraaJYPS on mukana 100 pyörää -kampanjassa, jossa kerätään, kunnostetaan ja lahjoitetaan Jyväskylän uusille korkeakouluopiskelijoille vähintään 100 käytettyä pyörää. Nyt voit tukea hyvää asiaa lahjoittamalla tarpeettoman pyöräsi kampanjaan!

Kampanjaan voi lahjoittaa millaisia aikuisten pyöriä tahansa. Pyörien pikkuviat eivät haittaa – JYPS käy läpi ja kunnostaa pyörät.

Tarpeettomia pyöriä voi lahjoittaa ja tuoda seuraaviin Pyöräilyviikon tapahtumiin:

  • Kankaan pyöräilypäivä sunnuntaina 11.5.2014 klo 11–14.
  • Pyöränhuoltokurssi ja -tuunauspaja torstaina 15.5.2014 klo 17–20.

Molemmat tapahtumat pidetään Kankaalla osoitteessa Kympinkatu 3 (karttalinkki).

Pyörät lahjoitetaan yliopiston, ammattikorkeakoulun ja Humanistisen ammattikorkeakoulun uusille tutkinto-opiskelijoille tapahtumassa Jyväskylän kävelykadulla 22.9.2014

Kampanjassa ovat JYPS:in lisäksi mukana ainakin Jyväskylän yliopistoJAMKHumakJyväskylän kaupunkiLaakkonenStarkki ja Liikenneturva.