Artikkelit

Palokkajärven Pole -ympäriajon tulokset 2016

Palokkajärven Pole -ympäriajossa kierrettiin Pyöräilyviikon aikana omatoimisesti ja omien aikataulujen mukaan noin 10 kilometrin pyöräilyreittiä Palokkajärven ympäri. Leikkimieliseen kisaan ilmoittautui mukaan 118 osallistujaa, jotka kiersivät Palokkajärven kaikkiaan 395 kertaa eli polkivat yhteensä noin 3950 kilometriä.

Eniten kierroksia ajoivat ja samalla eniten kierroksia -sarjassa palkitaan Annakaisa Lahti (50) ja Aleksi Hynönen (25).

Pääarvontapalkinnon eli Polen lahjoittaman pyörän voitti Marja Pyöriä. Arvontapalkintoja saivat myös Matti Tamminen, Riitta Luhtala, Matti Kalenius, Maija Korhonen, Milja Pehkonen, Saana Lonka, Antti Sokero, Lotta Suhonen, Anne Kiljunen, Pekka Bygden, Tuija Uppman ja Markku Jaatinen.

Osa palkinnoista on postitettu voittajille. Muut palkinnot voi noutaa Polelta (Gummeruksenkatu 5) perjantaista 27.5. alkaen. Pole on auki arkisin klo 10–18. Palkinnot on noudettava viimeistään perjantaina 3.6. Palkittavien on todistettava henkilöllisyytensä.

I Cycle JKL -tunnuksilla merkittyä reittiä saa vapaasti fillaroida myös kilpailuajan ulkopuolella!

Tiedote: Kirjat kiertoon Pyöräilyviikolla

kirjahyllypyoraJyväskylän kulttuuriluotsit ovat mukana Jyväskylän seudun Pyöräilyviikolla 7.–15.5. kirjahyllypyörän kanssa. Luotsit kuljettavat kirjoja arkipäivinä lastipyörällä mm. päiväkeskuksiin ja palvelutaloihin eri puolille kaupunkia. Ajatuksena on, että kierrätyskirjahyllystä voi ottaa luettavaa mukaansa ilmaiseksi tai tuoda omia kirjojaan kiertoon muille.

Pyörän pysähdyspaikoilla voi kirjojen kierrätyksen lisäksi tutustua kulttuuriluotsitoimintaan, saada ajankohtaisia menovinkkejä kulttuuririennoista, joihin voi osallistua vaikka yhdessä luotsin kanssa ja jutella kulttuuriluotsin kanssa kirjoista ja lukuharrastuksesta.  – Idea lastipyörällä kulkevasta kirjahyllystä syntyi viime vuonna, kun toimijoita kutsuttiin mukaan Pyöräily kohtaa kulttuurin -tapahtumaan, joka toteutetaan tänä vuonna sunnuntaina 8.5. pihakadulla Kirkkopuiston laidalla. Leo Lainapyörä on mukana tälläkin kertaa ja kirjojen kierrätyksen lisäksi kulttuuriluotsit lukevat lapsille pyöräilyaiheisia satuja klo 13.30 ja 14.30. Sateen sattuessa satuhetket pidetään taidemuseon oleskelutilassa, kertoo kulttuuriluotsikoordinaattori Hanne Laitinen.

Lastipyörälainaamon Leo Lainapyörä on kolmipyöräinen, sähköavusteinen laatikkopyörä, jonka kyytiin mahtuu turvavöihin jopa neljä lasta – tai hyllyllinen kierrätyskirjoja, kunhan lasti ei paina yli sataa kiloa. Vauhtihurjasteluun Leo Lainapyörä ei sovi, vaan rauhallinen ajotahti on paras.

Kirjahyllypyörän kiertueen aikataulu

ma 9.5. klo 12.00–14.30 Luhtisen päiväkeskus (Ritopohjantie 23)

ti 10.5. klo 11.30–13.30 Väinönkadun päiväkeskus (Väinönkatu 44)

ke 11.5. klo 13.00–15.30 Huhtasuon terveysasema (Nevakatu 1)

ke 11.5. klo 15.30–17.00 Yhteisöllinen senioritalo Huhtasuon Ilona (Kangasvuorentie 22)

to 12.5. klo 13.00–15.00 Kansalaistoiminnankeskus Matara (Matarankatu 6)

pe 13.5. klo 12.00–15.00 Kortepohjan päiväkeskus ja palvelutalo Senja (Pehtorintie 9)

 

Lisätietoja: kulttuuriluotsikoordinaattori Hanne Laitinen puh. 050 338 1114, hannemari.laitinen(at) jkl.fi

Lastipyörälainaamo http://www.japary.fi/lainaamo/

Jyväskylän seudun pyöräilyviikko http://www.pyorailyviikko.fi/

Haaste osallistua Pyöräilyviikon Pyöräparaatiin lauantaina 7.5.2016 klo 13–14

Pyöräilyviikko avataan huikealla 20 tapahtuman We Cycle JKL! -päivällä Jyväskylän kävelykadulla ja keskustassa lauantaina 7.5. klo 10:30–17. Ohjelmassa ovat mm. Pyöräilymessut, pyörähuutokauppa ja ilmaiskonsertteja. Kyseessä on samalla Pyöräilyviikon valtakunnallinen päätapahtuma. Jyväskylän 6. Pyöräparaati ajetaan päivän osana klo 13–14.

Pyöräparaati on iloinen ja leppoisa ilmainen tapahtuma, jossa pyöräillään ohjatusti letkassa rauhalliseen tahtiin Jyväskylän katuja. Mukana on monenlaisia fillareita ja livemusiikkia! Samalla vaikutamme yhdessä pyöräilyn puolesta, kun teemme fillarointia näkyväksi isolla joukolla.

Paraatiin ovat tervetulleita aivan kaikki pyörällä liikkuvat ihmiset lapsista aikuisiin. Osallistuaksesi tarvitset vain minkä tahansa pyörän.

Tavoite on saada paraatiin 1000 osallistujaa. Haastamme myös Sinut mukaan!

Entä haluaako yhdistyksesi, yrityksesi tai joukkueesi ilmoittautua paraatiin ja näkyä paraatiin osallistuvien ryhmien listauksessa? Ilmoittautukaa paraatin nettisivulla! Myös esimerkiksi yhtenäinen asustus paraatissa tuo positiivista näkyvyyttä toiminnallenne.

Tervetuloa vuoden huikeimpaan pyöräilytapahtumaan!

www.pyorailyviikko.fi/pyoraparaati

www.facebook.com/events/1032623366827094/

Tiedote: Pyöräilyviikolla fillaroidaan 7.–15.5.2016!

Jyväskylän seudun Pyöräilyviikolla fillaroidaan 7.–15.5.2016!

Suomen suosituinta, laajinta ja parasta Pyöräilyviikkoa vietetään Jyväskylän seudulla nyt jo 14. kertaa. Viikon ohjelmaan sisältyy peräti 71 pyöräilyaiheista tapahtumaa. Viikon suojelijana toimii uusi Keski-Suomen maakuntajohtaja Tapani Mattila. Pyöräilyviikon valtakunnallisena teemana on tänä vuonna sähköpyöräilyyn kannustava ”Aina myötätuulessa”.

Jyväskylä on valittu myös Vuoden pyöräilykunnaksi. Pyöräilyviikko toimii pyöräilykuntavuoden juhlatapahtumana. – Jyväskylä on ollut rohkeasti kehittämässä pyöräilyä niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti, kehuu Pyöräilykuntien verkoston toiminnanjohtaja Matti Hirvonen. Palkitsemisen ansiosta myös Pyöräilyviikon valtakunnallinen päätapahtuma sijoittuu Jyväskylään.

We Cycle JKL! -päätapahtumapäivä ja Pyöräparaati keräävät tuhansia ihmisiä keskustaan lauantaina 7.5.

Pyöräilyviikon valtakunnallinen päätapahtuma We Cycle JKL! täyttää keskustan noin 20 tapahtumalla. Kävelykadulla on tarjolla esimerkiksi Pyöräilymessut, pyörähuutokauppa, fillaritrial-näytöksiä, huoltotapahtuma ja pyöräilyluentoja. Luvassa on myös taikuriesitys ja ilmaiskonsertteja. Kello 13 käynnistyvään Pyöräparaatiin tavoitellaan tuhatta osallistujaa. Paraatiin voi ottaa osaa yksilönä sekä haastaa mukaan työporukan ja kaverit.

Pyöräilykulttuuria, pyöräilijöiden aamupalaa, tietoja ja taitoa

Viikon aikana on mahdollista osallistua pyöräilytapahtumiin vaikka joka päivä. Sunnuntaina 8.5. Pyöräily kohtaa kulttuurin Kauppakadun pihakadulla. Kadulla voi esimerkiksi koeajaa fillareita, opetella huoltamaan pyöriä ja tuunata fillarinsa. Lastipyörän kyydistä musiikkia soittava dj luo lisämausteensa päivään. Maanantaina 9.5. on luvassa Vaikuttajien Pyöräily ja sen perään kaikille avoin pyöräilyaiheinen keskustelutilaisuus.

Työmatkapyöräilijöitä hemmotellaan tiistaina 10.5. Lutakon satamassa maksuttomalla laiva-aamupalalla. Viikon aikana on tarjolla myös retkiä, lenkkejä, kursseja, koulutuksia ja Harju MTB. Viikko päättyy Kuvasuunnistukseen sunnuntaina 15.5. Koko viikon ajan on mahdollista osallistua kampanjoihin ja kilpailuihin. Tutustu Pyöräilyviikon monipuoliseen ohjelmaan osoitteessa www.pyorailyviikko.fi.

Pyöräilyviikon taustalla

Pyöräilyviikon järjestävät Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry ja kymmenkunta muuta toimijaa, muun muassa Jyväskylän kaupunki, Liikenneturva, Sisä-Suomen poliisilaitos, JAPA ja Jyväskylän elävä kaupunkikeskusta ry.

Viikko sisältyy Kiitos kun pyöräilet -hankkeeseen, joka rahoitetaan pääasiassa Liikenneviraston liikkumisen ohjauksen valtionavulla. Hankkeeseen kuuluu myös katuajokoulutuksia, pyöräilijöiden ostoskäyttäytymisen selvittämistä, kampanjoita ja muita pyöräilynedistämistoimia Jyväskylässä sekä Keski-Suomessa.

Lisätietoja

  • Projektipäällikkö Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195
  • Projektikoordinaattori Kaisa Peltonen, kaisa.peltonen (ät) jyps.fi, 040 7780 541
  • Liikenteenohjausinsinööri Heikki Vikki, Jyväskylän kaupunki, heikki.vikki (ät) jkl.fi, 014 266 0547

Jyväskylän seudun 14. Pyöräilyviikko 7.-15.5.2016

Pyöräilyviikkoa vietetään tänä vuonna lauantaista sunnuntaihin 7.–15.5. Olemme suunnitelleet Jyväskylän seudun ohjelmaa syksystä lähtien. Tulossa on jälleen noin 50 huimaa pyöräilyaiheista tapahtumaa! Päätapahtumapäivä on 7.5., Pyöräily kohtaa kulttuurin 8.5., Vaikuttajien Pyöräily 9.5., Pyörällä töihin 10.5., Pyörällä kouluun 11.5., Harju MTB 14.5., Kuvasuunnistus 15.5… Viikon valtakunnallisena teemana on tällä kertaa sähköpyöräily tunnuksella Aina myötätuulessa! 

Merkitse viikko jo kalenteriisi!

Päivitämme nettisivut lähiaikoina tähän vuoteen.

Pyöräilyviikon tapahtumissa 3 pyörää palkintoina

Pyöräilyviikon tapahtumissa on runsaasti hyviä palkintoja! Kolmessa tapahtumassa pääpalkintona on pyörä.

Palokkajärven Kona Store -ympäriajo 9.–17.5.

Palokkajarven_ympariajo2015PIENIPalokkajärven Kona Store -ympäriajossa pyöräillään omatoimisesti ja omien aikataulujen mukaan Palokkajärven ympäri merkittyä noin 10 kilometrin reittiä. Leikkimielinen kisa on käynnissä koko Pyöräilyviikon ajan eli 9.–17.5.

Ajetut kierrokset on ilmoitettava sähköisellä lomakkeella viimeistään maanantaina 18.5.

Kaikkien osallistujien kesken arvotaan pääpalkintona Konan hybridipyörä. Ympäriajossa on myös paljon muita hyviä palkintoja! 

Pyörällä töihin -tapahtuma Jyväskylän satamassa tiistaina 12.5. klo 7–10

ptoihintiedoteTiistaina 12.5. vietetään valtakunnallista Pyörällä töihin -päivää. Pyöräilyviikko haastaa kaikki fillaroimaan töihin!

Aamulla klo 7–10 järjestetään Jyväskylän satamassa Pyörällä töihin -tapahtuma, jossa tarjotaan ilmainen puuroaamupala ja kahvit 300 ensimmäiselle töihin pyöräilevälle. Lisäksi luvassa on tietoa pyöräilystä, turvamerkintää, pyörän kunnon perustarkistus, palkitaan töihin pyöräilevät kaupungin työntekijät, voi liittyä JYPS-jäseneksi kampanjahintaan, ostaa I Cycle JKL -teepaitoja jne.

Aamupalatapahtuman osallistujien kesken arvotaan jyväskyläläisen Polen pyörä.

Jyväskylän 12. Kuvasuunnistus sunnuntaina 17.5. klo 12–16

kuvasuunnistustiedotePyöräilyviikko päättyy sunnuntaina 17.5. Jyväskylän 12. Kuvasuunnistukseen.  Kaikille soveltuvassa tapahtumassa suunnistetaan Keskisuomalaisessa julkaistavien kuvien perusteella eri puolilla kaupunkia sijaitseviin rastikohteisiin. Rasteille kuljetaan omalla lihasvoimalla eli esimerkiksi pyörällä tai jalan.

Pääpalkintona kaikki 12 rastia kiertäneiden kesken arvotaan Ride Cycle Storen lahjoittama pyörä. Myös mm. hauskin tai hauskimmin tuunattu pyörä ja/tai asu palkitaan!

Kannattaa osallistua tapahtumiin!

Ilmoittaudu vuoden 2015 Pyöräilyviikon maantiepyöräilykurssille!

Kiinnostaako maantiepyöräily? Haluatko parantaa kuntoasi maantiellä fillaroimalla? Haluatko tutustua vauhdikkaasti polkien uusiin maisemiin? Kyllästyttääkö lenkkien ajaminen yksin? Entä oletko ajatellut osallistua Tour de Helsingin tai Pirkan pyöräilyn kaltaisiin maantiepyöräilyn kuntotapahtumiin?

Tule JYPS:in maantiepyöräilykurssille opettelemaan maantiepyöräilyä, kohottamaan kuntoasi, harjoittelemaan turvallista ryhmäajoa ja löytämään uusia maantiepyöräilyreittejä!

Kurssille voivat osallistua kaikki vähintään 15-vuotiaat naiset ja miehet. Kurssi vaatii hieman kestävyyskuntoa, mutta mitään aiempaa maantiepyöräilykokemusta ei tarvitse olla. Myös maantiepyörän vuokraaminen onnistuu tarvittaessa.

Kurssi järjestetään osana Pyöräilyviikkoa 10. ja 13.5. Voit osallistua valintasi mukaan yhdelle tai molemmille kurssikerroille.

Lue lisää sivulta www.jyps.fi/maantiekurssi ja ilmoittaudu heti mukaan!

Ehdota Jyväskylän vuoden 2015 pyöräilyn edistämisen kunniamainintojen saajia!

Jyväskylän vuoden 2015 pyöräilyn edistämisen kunniamaininnat jaetaan Pyöräilyviikon päätapahtumassa 9.5. Kunniamaininnat myöntävät Jyväskylän kaupunki ja JYPS ry.

Kenen, keiden tai minkä organisaation tms. pitäisi mielestäsi saada kunniamaininta ja miksi?

Kunniamainintojen jakamisessa painotetaan tänä vuonna erityisesti Pyöräilyviikon työmatkapyöräilyteemaa (”Ilo irti työmatkasta!”). Tarkoitus on palkita muutamia kaikkein esimerkillisimpiä työmatkapyöräilijöitä tai vielä mieluummin työmatkapyöräilyä edistäneitä.

Jätä ehdotuksesi nettilomakkeella viimeistään tiistaina 5.5.!

Aikaisempien vuosien palkitut

kymppi

K-Kauppa Kymppi palkittiin pyöräilyn edistämisen kunniamaininnalla vuonna 2010.

Pyöräilyviikon ohjelma on julkaistu!

touho 5000450Jyväskylän seudun Pyöräilyviikon koko ohjelma on valmistunut ja julkaistu! Ohjelma sisältää ennätykselliset 57 tapahtumaa eli keskimäärin yli 6 tapahtumaa päivää kohden.

Tutustu ohjelmaan sivulla www.pyorailyviikko.fi/ohjelma ja merkitse kiinnostavimmat tapahtumat heti kalenteriisi!

Pyöräilyviikon paperiset ohjelmaesitteet ovat jaossa tiistaista 28.4. alkaen. Voit käydä noutamassa esitteen itsellesi esimerkiksi seuraavista paikoista: Ride Cycle Store, Pole, Kona Store, Laakkonen, Halonen JyväskyläStark, Delotec, Kansalaistoiminnankeskus Matara, Jyväshovi, Bar & Cafe Social House,  Suomen käsityön museo, K-Market JälkkäriAsko, SATS JyväskyläSilkkisiipiJyväskylän pääkirjastoPalvelupiste Hannikainen ja Jyväskylä-neuvonta.

Tiedote: Kaikki loikkaavat satulaan Jyväskylän seudun Pyöräilyviikolla 9.–17.5.!

Jyväskylän kaupunki

Kaupunkirakenne

Tiedote viestimille 23.4.2015

Kaikki loikkaavat satulaan Jyväskylän seudun Pyöräilyviikolla 9.–17.5.!

Suomen laajinta, näyttävintä ja suosituinta Pyöräilyviikkoa vietetään Jyväskylän seudulla 9.–17.5. Seudun 13. Pyöräilyviikkoon sisältyy ennätykselliset 56 tapahtumaa. Paria poikkeusta lukuun ottamatta tapahtumat ovat ilmaisia ja kaikille avoimia. Pyöräilyviikon suojelijana ja avaajana toimii Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto. Valtakunnallisena teemana on tänä vuonna ”Ilo irti työmatkasta!”.

Pyöräilyviikon We Cycle JKL! -­päätapahtumapäivä 9.5.

Touho2453Pyöräilyviikko avataan Jyväskylän keskustassa lauantaina 9.5. huikealla We Cycle JKL! ­–päivällä, johon sisältyy 16 osatapahtumaa. Pyöräilymessut ja muu toiminta täyttävät koko kävelykadun. Kompassilla päästään nauttimaan päivän aikana kolmesta pyöräilyyn liittyvästä ilmaiskonsertista. Mölyapinat soittaa erityisesti lapsille ja perheille tarkoitettua musiikkia. Toisena esiintyjänä on Tilhet, pajut ja muut, jonka YleX on valinnut Vuoden debytantiksi. Pääesiintyjänä pyöräbiisejä revittelee tunnettu reggae­artisti Raappana.

Rennon meiningin ja jopa tuhannen osallistujan Pyöräparaati kiertää useilla kaduilla. Tuttuun tapaan paraatissa on mukana monenlaisia pyöriä, useita livemuusikoita sekä tällä kertaa jopa pyöräsauna! Päätapahtumapäivään sisältyvät myös mm. pyörähuutokauppa, pyöräilykirppari, parkour­esitys, Jyväskylän pyöräilynedistämisohjelman julkaiseminen ja pyöräilytarinat maailmalta.

Pyöräily kohtaa kulttuurin äitienpäivänä 10.5.

Toiminta jatkuu heti sunnuntaina 10.5.: yhdeksän osatapahtuman Pyöräily kohtaa kulttuurin on ensimmäinen iso tapahtumakokonaisuus Kauppakadun uudella pihakatuosuudella. Tarjolla on fillaritrial­näytöksiä, Emilia Lajusen kansanmusiikkiesityksiä, pyörien koeajoa, pyöräilyaiheisten satujen kerrontaa, katuajokoulutus, kursseja pyöränhuoltoon, retkipyöräilyyn ja maantiepyöräilyyn, perhepyöräretki… Kahvila Muisto tarjoaa keksit ja Reilu kauppa kahvit sadalle ensimmäiselle pyörällä saapuvalle äidille ja perheenjäsenille.

Ketjua riittää koko viikoksi!

Pyöräilyviikon ohjelma ei lopu avausviikonloppuun, vaan poljettavaa riittää joka päivä. Palokkajärven ympäriajossa kierretään järveä viikon ajan omien aikataulujen mukaan. Eniten ajaneet palkitaan ja osallistujien kesken arvotaan mm. Kona Storen hybridipyörä. Koko viikon on käynnissä myös pyöräilyaiheinen valokuvauskisa. Vaikuttajat on kutsuttu 11.5. Vaikuttajien Pyöräilyyn, jonka jatkoksi samana iltana esitellään Jyväskylän pyöräilynedistämisohjelmaa ja keskustellaan fillaroimisesta kaupunginkirjastolla. Pyöräilynedistämisohjelmasta julkaistaan tilaisuuden jälkeen tiedote osoitteessa http://urly.fi/pMJ.

Keskiviikkona 13.5. vietetään valtakunnallista Pyörällä kouluun -päivää, johon liittyen ajo-­ ja liikennetaitoja opetetaan tällä kertaa Tikan koululaisille. Torstaina 14.5. voi seurata 12. kertaa hurjasteltavaa Harjun maastopyöräkilpailua. Perjantaina 15.5. ajetaan leppoisa Yöpyöräily. Lauantain 16.5. ohjelmaan kuuluu jopa sinkkupyöräily! Pyöräilyviikko päättyy sunnuntaina 17.5. perinteiseen Kuvasuunnistukseen.

Työssäkäyvät ja urheilevat haastetaan fillaroimaan

Pyöräilyviikon järjestäjät haastavat sekä työssäkäyvät että urheilevat satulaan. Pyörällä töihin ­päivää vietetään tiistaina 12.5. Kaikki keskisuomalaiset työntekijät haastetaan fillaroimaan edes tänä päivänä! Jyväskylässä kannattaa kurvata aamulla töihin sataman kautta – 300 työmatkapyöräilijälle tarjotaan ilmainen aamupala.

Fillarilla treeneihin! ­haastekampanja on käynnissä koko viikon. Jokainen voi osallistua polkemalla treeneihin, urheiluseurat voivat myös ilmoittautua nettisivuilla mukaan. Esimerkiksi WHO:n mukaan jokainen uusi pyöräilijä tuottaa yhteiskunnalle 0,7 euroa poljettua kilometriä kohden. Ranskalaisen tutkimuksen mukaan jokainen työmatkapyöräilijä säästää terveydenhoitokuluja 1200 euroa vuodessa.

Suomen suurimpia pyöräilytapahtumia

Pyöräilyviikko on yksi Jyväskylän seudun suurtapahtumista. Viime vuonna viikko keräsi lähemmäs 15 000 osallistujaa. Pyöräilyviikko on Helsingin GoExpo­-messujen jälkeen Suomen toiseksi suurin pyöräilytapahtuma. Monia Pyöräilyviikon tapahtumia on kopioitu muualle Suomeen. Valtakunnalliset Pyörällä töihin­ ja Pyörällä kouluun ­päivät ovat saaneet alkunsa Jyväskylästä.

Pyöräilyviikko järjestetään Liikenneviraston liikkumisen ohjauksen valtionavulla ja Jyväskylän kaupungin tuella. Järjestelyistä kantaa päävastuun Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry ja kymmenkunta muuta toimijaa, muun muassa kaupunki, JAPA ry, Liikenneturva, Sisä-Suomen poliisilaitos ja Jyväskylän elävä kaupunkikeskusta ry.

Lisätiedot­

  • Jyväskylän Pyöräilyseura JYPS ry, projektipäällikkö, Teemu Tenhunen, p. 041 544 2195, pj [at] jyps.fi ­
  • Liikenteenohjausinsinööri Sirpa Konttinen, Jyväskylän kaupunki, p. 014 266 5118, sirpa.konttinen [at] jkl.fi
  • www.pyorailyviikko.fi