Artikkelit

Panssarijuna Pyöräilyviikon Fillarifestarien 4.5.2019 yhdeksi esiintyjäksi

Helsinkiläinen Panssarijuna saapuu Pyöräilyviikon Fillarifestarien 4.5. yhdeksi esiintyjäksi. Panssarijuna esiintyy festareilla kävelykadun Kompassilla lauantaina klo 16–17 (huom! muuttunut aika!).

Panssarijuna on trauma bluesia soittava yhtye, jonka musiikissa yhdistyvät blues, country, punk, folk ja rillumarei. Panssarijuna julkaisi Haistoin kerran näätää -debyyttilevynsä huhtikuussa 2013. Levy sai huippuarviot Soundissa, Rumbassa ja Suessa. Keskisuomalainen-lehti kutsui levyä ”modernin suomalaisen bluesin klassikoksi.” Blues News -lehdessä Honey Aaltonen vertasi Panssarijunaa The Fugsiin ja luonnehti yhtyeen musiikkia ”Primitiiviseksi suomalais-ugrilaiseksi undergroundbluesiksi”. Panssarijunan keikka Flow-festivaaleilla elokuussa 2013 veti Other Sound -salin täyteen. Rumba ja YleX valitsivat Panssarijunan Suomen 12 lupaavimman artistitulokkaan joukkoon syyskuussa 2013.

Yhtyeen helmikuussa 2014 julkaistu kakkosalbumi Lihaperunasoselaatikkoportaat sai musiikkimediassa innostuneen vastaanoton. Levyä kehuttiin Helsingin Sanomissa, Soundissa, Suessa ja Rumbassa.

Yhtyeen kappaleissa lauletaan traumatisoivista aiheista: paholaisesta, jälleensyntymästä ja päihteistä. Nelihenkisen bändin soittimiin kuuluvat muun muassa kiljuämpäristä tehdyt rummut ja kaljakassi.

”Hank Williams sanoi, että hyvässä kantribändissä pitää aina olla yksi kylähullu. Meillä on neljä”, Panssarijunan laulaja Johnny Wittu sanoo.

Rolling Stone -lehden Amerikan parhaaksi radiokanavaksi nimeänä WFMU-radiokanava New Yorkissa on soittanut Panssarijunaa useaan otteeseen. Nuorgam luonnehti Panssarijunan esiintymistä Kuudes Aisti -festivaaleilla ”mahdollisesti 2000-luvun hienoimmaksi keikaksi”. Soundin päätoimittajan Mikko Meriläisen arvio Panssarijunan keikasta summasi näin: ”Panssarijuna on juuri sellaista bluesia, mitä minä haluan 2010-luvulla kuulla.”

Panssarijuna julkaisi syyskuussa 2014 Estonia-ep:n. Levyn viisi kappaletta kertovat 20 vuoden takaisesta haaksirikosta Itämerellä. Bluesministeri Esa Kuloniemi lähetti levyn saatuaan Panssarijunalle sähköpostia:

”Onnea uudelle levylle. Klassikko.”

Vuonna 2015 Panssarijuna julkaisi Punainen kukko -seiskatuumaisen splittinä Talmud Beachin kanssa. Joulukuussa yhtye julkaisi joulusinglen Paska lahja myöskin split-seiskana, tällä kertaa U.F. Ojalan kanssa.

Ahkerasti keikkailevan yhtyeen kolmas pitkäsoitto Nyt sattuu on mestariteos ja se ilmestyi 19. elokuuta 2016. Levynjulkaisukeikka pidettiin Porin kauppahallissa. Levy sai 5 tähteä Aamulehdessä ja Satakunnan Kansassa. Helsingin Sanomat omisti sille kokonaisen sivun kulttuuriosastollaan. Soundi julkaisi yhtyeestä aukeaman jutun syksyllä 2016 ja antoi levylle 4 tähteä.