Artikkelit

Pyörällä töihin -päivä tiistaina 7.5.2024

Valtakunnallista Pyörällä töihin -päivää vietetään Pyöräilyviikolla tiistaina 7.5.2024.

Jyväskylän Pyöräilyviikko, JYPS ry ja Jyväskylän kaupunki haastavat kaikki keskisuomalaiset fillaroimaan duuniin Pyörällä töihin -päivänä!

Osallistu pyöräilemällä töihin ja jatka haastetta kutsumalla tuttusi mukaan esimerkiksi Facebook-tapahtumassa!

Työnantajat voivat osallistua Pyörällä töihin -päivään esimerkiksi palkitsemalla fillaroivia työntekijöitään. Palkitseminen voi olla vaikkapa ilmainen aamiainen työpaikalla tai pyöränhuoltolahjakortin arvonta. Jos työpaikkanne osallistuu päivän viettämiseen, niin ilmoittakaa siitä esimerkiksi Facebook-tapahtuman kommenteissa.

Kannustetaan kaikki polkimille! Kiitos kun kuljet pyörällä!

Ilmainen fillariaamiainen Jyväskylässä klo 7–10

Pyörällä töihin -päivän kunniaksi tarjotaan Jyväsjärven satamassa ilmainen aamupala fillarilla töihin polkeville. Lisätietoja tiedotteessa!

Työmatkapyöräilyn hyötyjä

Pyöräilevä työntekijä tuo säästöjä sekä työnantajalle että yhteiskunnalle. Esimerkiksi Ranskassa laskettu, että jokainen työmatkapyöräilijä säästää terveydenhoitokustannuksia vuosittain 1200 euroa. WHO:n laskelmien mukaan jokainen uusi pyöräilijä tuottaa säästöä terveydenhoitokuluissa 0,7 euroa jokaista poljettua kilometriä kohden. Tanskalainen tutkimus on puolestaan selvittänyt, että jokainen pyöräilty kilometri tuottaa yhteiskunnalle 0,16 euroa. Laajan brittitutkimuksen mukaan pyörällä töihin kulkevat ovat terveempiä ja elävät pidempään. Kaiken tämän lisäksi polkija itse saa hyötyliikuntaa ja reippaan mielen!

Lisätietoja pyöräilyn hyödyistä:

Kilometrikisa

Työpaikat ja muut organisaatiot voivat ilmoittautua valtakunnalliseen Kilometrikisaan ja myös näin kannustaa työmatkapyöräilyyn.

Pyörällä töihin -päivä tiistaina 9.5.2023

Valtakunnallista Pyörällä töihin -päivää vietetään Pyöräilyviikolla tiistaina 9.5.2023.

Pyörällä töihin -päivä tiistaina 10.5.2022

Valtakunnallista Pyörällä töihin -päivää vietetään Pyöräilyviikolla tiistaina 10.5.2022.

Jyväskylän Pyöräilyviikko, JYPS ja Jyväskylän kaupunki haastavat kaikki keskisuomalaiset fillaroimaan duuniin Pyörällä töihin -päivänä!

Osallistu pyöräilemällä töihin ja jatka haastetta kutsumalla tuttusi mukaan esimerkiksi Facebook-tapahtumassa!

Työnantajat voivat osallistua Pyörällä töihin -päivään esimerkiksi palkitsemalla fillaroivia työntekijöitään. Palkitseminen voi olla vaikkapa ilmainen aamiainen työpaikalla tai pyöränhuoltolahjakortin arvonta. Jos työpaikkanne osallistuu päivän viettämiseen, niin ilmoittakaa siitä esimerkiksi Facebook-tapahtuman kommenteissa.

Kannustetaan kaikki polkimille! Kiitos kun kuljet pyörällä!

Ilmainen fillariaamiainen Jyväskylässä Jyväsjärven satamassa klo 7–10

Pyörällä töihin -päivän kunniaksi tarjotaan Jyväskylässä ilmainen aamupala fillarilla töihin polkeville! Lisätietoja tiedotteessa.

Työmatkapyöräilyn hyötyjä

Pyöräilevä työntekijä tuo säästöjä sekä työnantajalle että yhteiskunnalle. Esimerkiksi Ranskassa laskettu, että jokainen työmatkapyöräilijä säästää terveydenhoitokustannuksia vuosittain 1200 euroa. WHO:n laskelmien mukaan jokainen uusi pyöräilijä tuottaa säästöä terveydenhoitokuluissa 0,7 euroa jokaista poljettua kilometriä kohden. Tanskalainen tutkimus on puolestaan selvittänyt, että jokainen pyöräilty kilometri tuottaa yhteiskunnalle 0,16 euroa. Laajan brittitutkimuksen mukaan pyörällä töihin kulkevat ovat terveempiä ja elävät pidempään. Kaiken tämän lisäksi polkija itse saa hyötyliikuntaa ja reippaan mielen!

Lisätietoja pyöräilyn hyödyistä:

Kilometrikisa

Työpaikat ja muut organisaatiot voivat ilmoittautua valtakunnalliseen Kilometrikisaan ja myös näin kannustaa työmatkapyöräilyyn.

Pyörällä töihin -päivä tiistaina 31.8.2021

Valtakunnallista Pyörällä töihin -päivää vietetään Pyöräilyviikolla tiistaina 31.8.2021.

Jyväskylän Pyöräilyviikko, JYPS ja Jyväskylän kaupunki haastavat kaikki keskisuomalaiset fillaroimaan duuniin Pyörällä töihin -päivänä!

Osallistu pyöräilemällä töihin ja jatka haastetta kutsumalla tuttusi mukaan esimerkiksi Facebook-tapahtumassa!

Työnantajat voivat osallistua Pyörällä töihin -päivään esimerkiksi palkitsemalla fillaroivia työntekijöitään. Palkitseminen voi olla vaikkapa ilmainen aamiainen työpaikalla tai pyöränhuoltolahjakortin arvonta. Jos työpaikkanne osallistuu päivän viettämiseen, niin ilmoittakaa siitä esimerkiksi Facebook-tapahtuman kommenteissa.

Kannustetaan kaikki polkimille! Kiitos kun kuljet pyörällä!

Ilmainen fillariaamiainen Jyväskylän satamassa klo 7–9.30

Pyörällä töihin -päivän kunniaksi Jyväsjärven sataman Suomen Suvi -laivassa tarjotaan kaurapuuroaamiainen kahveineen ja jälkkärilakuineen 300 ensimmäiselle töihin fillaroivalle.