Artikkelit

Yön yli 5.–6.5.2023 fillaroimalla tukea syöpää sairastaville lapsille

Jyväskylän Pyöräilyviikon Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyllä kerätään varoja syöpään sairastuneiden lasten auttamiseksi.

Kävelykadun Kompassille tulevalla lavalla poljetaan viidellä Wattbike-kuntopyörällä mahdollisimman paljon kilometrejä perjantai-illan 5.5. klo 21 ja lauantaiaamun 6.5. klo 6 välisenä aikana. Matkatavoitteena on 1300 kilometriä eli laskennallisesti Suomi päästä päähän!

Tapahtuman tukijat lahjoittavat jokaisesta kilometristä 1 euron Lasten Syöpäsäätiö Aamulle ja Sylva ry:lle. Näin syöpään sairastuneille lapsille kerättäisiin yhteensä 1300 €.

Tapahtumaan tukijaksi?

Yritykset, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä yksityishenkilöt voivat ilmoittautua hyväntekeväisyyspyöräilyn tukijaksi. Tukeminen tapahtuu varaamalla tapahtumasta vähintään puoli tuntia tukijan nimiin. Tukija sitoutuu maksamaan 1 euron jokaisesta varattuna aikana tapahtumassa poljetusta kilometristä.

Tapahtumassa on käytössä 5 Wattbike-kuntopyörää, joilla ehditään puolen tunnin aikana polkea arviolta enintään noin 75 kilometriä (5 pyörää x 30 km/h : 2). Näin puolen tunnin varaaminen kustantaa arviolta enintään noin 75 euroa. Jos pyöräilijöitä on vähemmän tai he polkevat arvioitua hitaammin, niin tuen suuruus pienenee.

Ilmoittautukaa tukijaksi viimeistään keskiviikkona 3.5. nettilomakkeella!

Tapahtumaan pyöräilijäksi?

Tapahtumassa pyöräilevät vapaaehtoiset esimerkiksi Team Rynkeby Järvi-Suomesta ja JYPSistä. Kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan polkemaan kilometrejä syöpään sairastuneiden lasten ja nuorten hyväksi!

Ilmoittaudu mukaan viimeistään keskiviikkona 3.5. nettilomakkeella!

Tulosten julkaiseminen

Tapahtuman tulokset julkaistaan Pyöräilyviikon Fillarifestareilla lauantaina 6.5. klo 12.20 sekä näillä nettisivuilla ja Pyöräilyviikon somessa.

Facebook-tapahtuma

Hyväntekeväisyyspyöräily löytyy myös Facebookista.

Lisätietoja

  • Team Rynkeby Järvi-Suomi, Enni Lehtovirta, enni.j.lehtovirta (ät) gmail.com, 040 042 9074
  • Jyväskylän Pyöräilyviikko ja JYPS ry, Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195

Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyllä kerättiin yli tuhat euroa syöpään sairastuneille lapsille

Pyöräilyviikon Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyssä poljettiin yhteensä huimat 1 019 kilometriä, kun Kävelykadun Kompassin lavalla pyöräiltiin viidellä Wattbike-kuntopyörällä mahdollisimman paljon kilometrejä perjantai-illan 6.5. klo 21 ja lauantaiaamun 7.5. klo 6 välisenä aikana.

Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyllä kerättiin varoja syöpään sairastuneiden lasten auttamiseksi. Tapahtuman tukijat lahjoittivat jokaisesta kilometristä vähintään yhden euron Sylva ry:lle syöpäsairaiden lasten auttamiseksi. Poljettujen kilometrien ansiosta keräyssummaksi muodostui yhteensä 1 019 euroa.

Lahjoitus jakautui tapahtuman tukijoiden kesken seuraavasti:

Lisäksi Scandia Rent Jyväskylä lahjoitti pakettiauton pyörien kuljettamiseen tapahtumaa varten.

Tapahtumassa hyvän asian puolesta pyöräilivät

  • Petteri Ruuskanen
  • Petri Palve
  • Jaana Laitila
  • Eeva Pitkäranta
  • Julius Korkea-aho
  • Reetta Puromäki ja Nea Puromäki
  • Maija Laukniemi
  • Aaro Liukkonen
  • Juha Reijonen
  • Joona Juurakko
  • Inka Salmijärvi
  • Vieda Lusa
  • Tomi Hakala
  • Olli Lehtonen
  • Annika Muukkonen
  • Mari Kiiruneva
  • Keijo Oksanen
  • Jenna Oja
  • Jukka Laurila

Lämpimät kiitokset kaikille osallistujille!

Lisätietoja

  • Team Rynkeby Jyväskylä–Kuopio, Joona Juurakko, juurakko (ät) icloud.com, 044 278 1756
  • Pyöräilyviikko ja JYPS, Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195

Yön yli 6.–7.5.2022 fillaroimalla tukea syöpää sairastaville lapsille

Jyväskylän Pyöräilyviikon Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyllä kerätään varoja syöpään sairastuneiden lasten auttamiseksi.

Kävelykadun Kompassille tulevalla lavalla poljetaan viidellä Wattbike-kuntopyörällä mahdollisimman paljon kilometrejä perjantai-illan 6.5. klo 21 ja lauantaiaamun 7.5. klo 6 välisenä aikana. Matkatavoitteena on 1300 kilometriä eli laskennallisesti Suomi päästä päähän!

Tapahtuman tukijat lahjoittavat jokaisesta kilometristä 1 euron Lasten Syöpäsäätiö Aamulle ja Sylva ry:lle. Näin syöpään sairastuneille lapsille kerättäisiin yhteensä 1300 €.

Tapahtumaan tukijaksi?

Yritykset, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä yksityishenkilöt voivat ilmoittautua hyväntekeväisyyspyöräilyn tukijaksi. Tukeminen tapahtuu varaamalla tapahtumasta vähintään puoli tuntia tukijan nimiin. Tukija sitoutuu maksamaan 1 euron jokaisesta varattuna aikana tapahtumassa poljetusta kilometristä.

Tapahtumassa on käytössä 5 Wattbike-kuntopyörää, joilla ehditään puolen tunnin aikana polkea arviolta enintään noin 75 kilometriä (5 pyörää x 30 km/h : 2). Näin puolen tunnin varaaminen kustantaa arviolta enintään noin 75 euroa. Jos pyöräilijöitä on vähemmän tai he polkevat arvioitua hitaammin, niin tuen suuruus pienenee.

Ilmoittautukaa tukijaksi viimeistään keskiviikkona 4.5. nettilomakkeella!

Tapahtumaan pyöräilijäksi?

Tapahtumassa pyöräilevät vapaaehtoiset esimerkiksi Team Rynkeby Jyväskylä–Kuopiosta ja JYPSistä. Kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan polkemaan kilometrejä syöpään sairastuneiden lasten ja nuorten hyväksi!

Ilmoittaudu mukaan viimeistään keskiviikkona 4.5. nettilomakkeella!

Tulosten julkaiseminen

Tapahtuman tulokset julkaistaan Pyöräilyviikon Fillarifestareilla lauantaina 7.5. klo 12.30 sekä näillä nettisivuilla ja Pyöräilyviikon somessa.

Facebook-tapahtuma

Hyväntekeväisyyspyöräily löytyy myös Facebookista.

Lisätietoja

  • Team Rynkeby Jyväskylä–Kuopio, Joona Juurakko, juurakko (ät) icloud.com, 044 278 1756
  • Pyöräilyviikko ja JYPS, Teemu Tenhunen, teemu.tenhunen (ät) jyps.fi, 041 544 2195

Yön yli 3.–4.5.2019 fillaroimalla tukea syöpää sairastaville lapsille

Myös tämän vuoden Jyväskylän Pyöräilyviikko 4.–12.5. polkaistaan liikkeelle muutaman tunnin etuajassa Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyllä. Tapahtumalla kerätään varoja syöpään sairastuneiden lasten auttamiseksi.

Kävelykadun Kompassille tulevalla lavalla poljetaan viidellä Wattbike-kuntopyörällä mahdollisimman paljon kilometrejä perjantai-illan 3.5. klo 21 ja lauantaiaamun 4.5. klo 6 välisenä aikana. Matkatavoitteena on 1300 kilometriä eli laskennallisesti Suomi päästä päähän!

Tapahtuman tukijat lahjoittavat jokaisesta kilometristä 1 euron Lasten Syöpäsäätiö Aamulle ja Sylva ry:lle. Näin syöpään sairastuneille lapsille kerättäisiin yhteensä 1300 €.

Tapahtumaan tukijaksi?

Yritykset, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä yksityishenkilöt voivat ilmoittautua hyväntekeväisyyspyöräilyn tukijaksi. Tukeminen tapahtuu varaamalla tapahtumasta vähintään puoli tuntia tukijan nimiin. Tukija sitoutuu maksamaan 1 euron (+ alv) jokaisesta varattuna aikana tapahtumassa poljetusta kilometristä.

Tapahtumassa on käytössä 5 Wattbike-kuntopyörää, joilla ehditään puolen tunnin aikana polkea arviolta enintään noin 75 kilometriä (5 pyörää x 30 km/h : 2). Näin puolen tunnin varaaminen kustantaa arviolta enintään noin 75 euroa (+ alv). Jos pyöräilijöitä on vähemmän tai he polkevat arvioitua hitaammin, niin tuen suuruus pienenee.

Ilmoittautukaa tukijaksi viimeistään torstaina 2.5. nettilomakkeella!

Tapahtumaan pyöräilijäksi?

Tapahtumassa pyöräilevät vapaaehtoiset esimerkiksi Team Rynkeby – God Morgonista Jyväskylä–Kuopiosta ja JYPSistä. Kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan polkemaan kilometrejä syöpään sairastuneiden lasten ja nuorten hyväksi!

Ilmoittaudu mukaan viimeistään torstaina 2.5. nettilomakkeella!

Tulosten julkaiseminen

Tapahtuman tukijoiden ja pyöräilijöiden nimet sekä tulokset julkaistaan Pyöräilyviikon Fillarifestareilla lauantaina 4.5. klo 12.30 sekä nettisivuilla.

Lisätiedot

Hyväntekeväisyyspyöräilyn Facebook-tapahtuma löytyy täältä. Muuten tapahtumasta voi kysellä:

  • Team Rynkeby – God Morgon Jyväskylä–Kuopion kapteeni kapteeni Heikki Helle, heikki.helle (ät) gmail.com, 050 375 5626
  • Pyöräilyviikon projektipäällikkö ja JYPSin puheenjohtaja Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195.

Yön yli 4.–5.5.2018 pyöräilemällä tukea syöpää sairastaville lapsille

Pyöräilyviikko 5.–13.5. alkaa tänäkin vuonna etuajassa, kun kävelykadun Kompassille tulevalla lavalla polkaistaan Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräily. Lavalla poljetaan kuntopyörillä koko yö perjantaista lauantaihin. Samalla kerätään varoja syöpään sairastuneille lapsille.

Hyväntekeväisyyspyöräily alkaa Kompassin lavalla perjantaina 4.5. klo 21 ja jatkuu lauantaiaamuun klo 6 asti. Lavalla on 5 Wattbike-kuntopyörää, joilla poljetaan yön 9 tunnin aikana niin paljon kilometrejä kuin ehditään. Tavoitteena on polkea 1300 kilometriä eli laskennallisesti Suomi päästä päähän! Tapahtuman tukijat lahjoittavat jokaisesta kilometristä 1 euron Lasten Syöpäsäätiö Aamulle ja Sylva ry:lle syöpään sairastuneiden lasten auttamiseksi.

Tapahtumaan tukijaksi?

Yritykset, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä yksityishenkilöt voivat ilmoittautua hyväntekeväisyyspyöräilyn tukijaksi. Tukeminen tapahtuu varaamalla tapahtumasta vähintään puoli tuntia tukijan nimiin. Tukija sitoutuu maksamaan 1 euron (+ alv) jokaisesta varattuna aikana tapahtumassa poljetusta kilometristä.

Tapahtumassa on käytössä 5 Wattbike-kuntopyörää, joten puolen tunnin aikana ehditään polkea arviolta enintään noin 75 kilometriä (5 pyörää x 30 km/h : 2). Näin puolen tunnin varaaminen kustantaa arviolta enintään noin 75 euroa (+ alv). Jos pyöräilijöitä on vähemmän tai he polkevat arvioitua hitaammin, niin tuen suuruus pienenee. Ilmoittautukaa tukijaksi viimeistään 3.5. nettilomakkeella!

Tapahtumaan pyöräilijäksi?

Tapahtumassa pyöräilevät vapaaehtoiset esimerkiksi Team Rynkeby – God Morgonista ja JYPSistä. Kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan polkemaan kilometrejä syöpään sairastuneiden lasten ja nuorten hyväksi!

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 3.5. nettilomakkeella!

Tulosten julkaiseminen

Tapahtuman tukijoiden ja pyöräilijöiden nimet sekä tulokset julkaistaan Pyöräilyviikon Fillarifestareilla lauantaina 5.5. klo 12:30 sekä nettisivuilla.

Vuoden 2017 tulokset

Viime vuoden tulokset löytyvät tiedotteesta!

Lisätiedot

  • Team Rynkeby – God Morgon Jyväskylän manageri Heidi Nousiainen, heidi.nousiainen11 (ät) gmail.com, 040 76 63 399.
  • Pyöräilyviikon projektipäällikkö ja JYPSin puheenjohtaja Teemu Tenhunen, pj (ät) jyps.fi, 041 544 2195.
  • Facebook-tapahtuma.

Hyväntekeväisyyspyöräilyn tulokset 2017

Hyväntekeväisyyspyöräilyn järjestivät yhteistyössä Team Rynkeby Jyväskylä ja Jyväskylän Pyöräilyseura ry. Iltayhdeksästä aamukuuteen poljettiin 1437 kilometriä. Tavoite polkea Suomi päästä päähän 1300 km ylitettiin reilusti. Tapahtuman tuotto 944 euroa menee lyhentämättömänä syöpää sairastavien lasten ja nuorten hyväksi Sylva ry:lle.

Mukana pyöräilemässä olivat:

FCV Reds PuNaiset
Viherviisikko
Lounaskahvila Wilimanni
Neljänsuora
Kokemuksia.fi
Ride Cycle Store Oy
Buugi Liikunta- ja Hyvinvointikeskus

Tapahtumassa polkivat:

Annika Nyyssönen, Päivi Mustalampi, Tiina Korhonen, Kaisa Vuorela, Liisa Liekkinen, Janne Henttonen, Seppo Tervoshonka, Sini Långström, Petri Seljesvirta, Petri Palve, Riitta Ikonen, Timo Takkinen, Tomi Hakala, Timi Wahalahti, Eeva Järvinen, Siiri Peltola, Johanna Pietilä, Heidi Nousiainen, Jani Halinen, Olli Nyrhilä, Pedro Lopez-Lehto, Pekka Nurminen, Jouni Seppänen, Sonja Boltz-Paananen ja Jouko Solmula.

Kiitos hyväntekeväisyyspyöräilyssä mukana olleille ja sponsoreille!

Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräilyn tulokset 2016

Kuva: Touho Häkkinen

Kuva: Touho Häkkinen

Jyväskylän seudun Pyöräilyviikko alkoi tänä vuonna kolme tuntia etuajassa, kun kävelykadun Kompassin tapahtumalavalla polkaistiin perjantaina 6.5. klo 21 käyntiin Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräily. Lavalla oli kuusi Wattbike-kuntopyörää, joilla poljettiin lauantaiaamuun klo 6 asti niin paljon kilometrejä kuin ehdittiin. Tapahtuman tukijat lahjoittivat jokaisesta kilometristä vähintään 1 euron Sylva ry:lle syöpäsairaiden lasten auttamiseksi.

Kaikki kuusi kuntopyörää pysyivät liikkeellä koko yön ajan ja tapahtuman aikana pyöräiltiin yhteensä huimat 1700 km! Poljettujen kilometrien ansiosta keräyssummaksi muodostui yhteensä 1700 euroa ja lahjoitus jakautui tapahtuman tukijoiden kesken seuraavasti:

Tapahtumassa hyvän asian puolesta pyöräilivät: Johanna Pietilä, Janne Hakala-Ranta, Timo Liukko, Pekka Savolainen, Jaakko Kaski, Jarkko Kosonen, Juha Riihola, Marko Back, Niko Luojumäki, Hannu Jalonen, Arto Rikalainen, Pekka Moisio, Henri Vehviläinen, Esa Honkonen, Emma Antikainen, Janne Laulainen, Timo Välimäki, Virve Rusanen, Anne Eskelinen, Mikael Markkula, Sanna Kinnunen, Johanna Nikander, Päivi Takala, Lasse Saari, Aki Laaja, Johanna Raisio, Anssi Hannula ja Mirjami Margaritis.

Kiitos kaikille tapahtuman tukijoille sekä yön aikana kuntopyörillä polkeneille!

Yön yli polkemalla tukea syöpäsairaille lapsille

Pyöräilyviikko alkaa tänä vuonna kolme tuntia etuajassa, kun kävelykadun Kompassin tapahtumalavalla polkaistaan perjantaina 6.5. klo 21 käyntiin Team Rynkeby -hyväntekeväisyyspyöräily. Lavalla poljetaan kuntopyörillä koko yö, lauantaiaamuun klo 6 asti. Samalla kerätään varoja syöpäsairaille lapsille.

Kompassille tulevalla lavalla on 5 Wattbike-kuntopyörää, joilla poljetaan yön 9 tunnin aikana niin paljon kilometrejä kuin ehditään. Tavoitteena on polkea 1300 kilometriä eli laskennallisesti Suomi päästä päähän! Tapahtuman tukijat lahjoittavat jokaisesta kilometristä 1 euron Sylva ry:lle syöpäsairaiden lasten auttamiseksi.

Tapahtumaan tukijaksi?

wattbikeYritykset, yhdistykset ja muut yhteisöt sekä yksityishenkilötkin voivat ilmoittautua hyväntekeväisyyspyöräilyn tukijaksi. Tukeminen tapahtuu varaamalla tapahtumasta vähintään puoli tuntia tukijan nimiin. Tukija sitoutuu maksamaan 1 euron jokaisesta varattuna aikana tapahtumassa poljetusta kilometristä.

Tapahtumassa on käytössä 5 Wattbike-kuntopyörää, joten puolen tunnin aikana ehditään polkea arviolta enintään noin 75 kilometriä (5 pyörää x 30 km/h : 2). Näin puolen tunnin varaaminen kustantaa arviolta enintään noin 75 euroa. Jos pyöräilijöitä on vähemmän tai he polkevat arvioitua hitaammin, niin tuen suuruus pienenee.

Ilmoittautukaa tukijaksi viimeistään 5.5. nettilomakkeella!

Tapahtumaan pyöräilijäksi?

Tapahtumassa pyöräilevät vapaaehtoiset esimerkiksi Team Rynkebystä. Kuka tahansa voi ilmoittautua mukaan polkemaan kilometrejä syöpäsairaiden lasten hyväksi!

Voit ilmoittautua mukaan viimeistään 5.5. nettilomakkeella!

Tulosten julkaiseminen

Tapahtuman tukijoiden ja pyöräilijöiden nimet sekä tulokset julkaistaan Pyöräilyviikon päätapahtumassa lauantaina 7.5. klo 12:30 sekä nettisivuilla.

Lisätiedot

Janne Laulainen, Team Rynkeby Jyväskylä, 040 842 6802, janne.laulainen (ät) gmail.com.

Tapahtuma löytyy myös Facebookista.