Palokkajärven Kona Store -ympäriajon 9.–17.2015 tulokset

Palokkajärven Kona Store -ympäriajossa kierrettiin Pyöräilyviikon aikana omatoimisesti ja omien aikataulujen mukaan noin 10 kilometrin pyöräilyreittiä Palokkajärven ympäri. Leikkimielisessä kisassa oli mukana 156 osallistujaa, jotka kiersivät Palokkajärven kaikkiaan 408 kertaa eli polkivat yhteensä noin 4080 kilometriä.

Eniten kierroksia ajoivat ja samalla eniten kierroksia -sarjassa palkitaan Anita Tikkanen (40), Annakaisa Lahti (30), Maija Liisa Oksanen (30) ja Asmo Kantala (15).

Pääarvontapalkinnon eli Kona Storen lahjoittaman pyörän voitti Merja Oksanen. Arvontapalkintoja saivat myös Juha Luostarinen, Harri Hyvönen, Mika Karhulahti, Sakari Uusitalo, Paju Kilpeläinen, Anna Haapanen, Kimmo Tokkari, J-K Aarikka, Elisa Korhonen, Kaija Kettunen-Mattila, Pekka Salminen, Kaisa Tirkkonen, Mikko Tarvainen, Anita Lahtinen, Jussi Judin, Sanni Saarimaa ja Soile Rinne.

Osa palkinnoista on postitettu voittajille – nämä palkinnot saapuvat torstaina 21.5. Muut palkinnot voi noutaa Kona Storesta, Tourukatu 2, perjantaista 22.5. alkaen. Kona Store on auki arkisin klo 10–18 ja lauantaisin klo 10–15. Palkinnot on noudettava viimeistään perjantaina 29.5. Palkittavien on todistettava henkilöllisyytensä.

I Cycle JKL -tunnuksilla merkittyä reittiä saa vapaasti fillaroida myös kilpailuajan ulkopuolella! Reittikartta löytyy pdf-muodossa täältä.